Kuukausikohtaiset arkistot

huhtikuu 2019

Berastagi ja Bukit Lawang – Tulivuoria ja orankeja

Berastagi

Berastagi on pienehkö vuoristokylä 1300 metriä merepinnan yläpuolella. Ilmasto on miellyttävä, +18 – +25 celsiusasteen välillä. Reilun kahden kuuman viikon jälkeen saarilla oli mukava lähteä viilentymään hetkeksi vuoristomaisemiin. Kylä on erittäin vehreä ja siellä viljellään runsaasti eri hedelmä- ja kahvilajikkeita, koska maaperä on niin rikas kahden aktiivisen tulivuoren takia. Tulimme Berastagiin alunperin tulivuoritrekkauksen takia. Toinen tulivuorista, Sibayak on noin 2200 metriä korkea aktiivinen kerrostulivuori, joka ei ole purkautunut lähes 400 vuoteen, joten tulivuorelle on turvallista trekata. Toinen lähistöllä sijaitseva tulivuori, Sinabung sen sijaan on hyvin aktiivinen n. 2400 metriä korkea kerrostulivuori, joka on purkautunut viime vuosina usein, eikä sinne ole kovin turvallista mennä. Tulivuori tunnetaan siitä, että se on hyvin arvaamaton, ja voi purkautua hetkellä minä hyvänsä.

Yövyimme Berastagissa Nachelle Homestayssä. Meidän onneksemme hyvää englantia puhuva perhe oli hyvin avulias ja kiinnostunut kertomaan mitä Berastagissa kannattaa tehdä. Vuokrasimme perheeltä päiväksi skootterin ja ajoimme lähistöllä olevalle, Sipiso-pison 120 metriä korkealle vesiputoukselle. Se on suosittu nähtävyys, ja syystäkin! Se on yksi Indonesian korkeimpia vesiputouksia. Matka tänne oli varsin raskas, mutta jokaisen askeleen arvoinen. 600 porrasta piti taittaa alas ja takaisin ylös. Vesiputoukselta ei ole pitkä matka Toban kraaterijärven pohjoisosaan. Ajoimmekin sinne skootterilla, koska meillä ei ollut tarpeeksi aikaa lähteä itse järvelle yöpymään. Järvi on itseasiassa supertulivuori, joka muodostunut supertulivuoren purkauksessa noin 77 000 vuotta sitten, joka on suurin tunnetuin purkaus maailmassa viimeisen 25 miljoonan vuoden aikana. Tämän seurauksena lähes kaikki ihmiset maapallolla menehtyivät ja maapallon lämpötila laski huomatttavasti. Järvi on 505 metriä syvä ja 1130 neliökilometriä pinta-alaltaan. Järven sisäpuolella on saari, nimeltään Samosir, jonne mekin olimme alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteneet, mutta nyt aika ei riittäny siihen. Onneksi saimme kuitenkin ihastella Tobaa sen pohjoispuolelta!

Seuraavana päivänä päätimme lähteä tulivuori Sibayakin kraaterille trekkaamaan. Olimme lukeneet netistä ja kirjoista kauhutarinoita siitä, kuinka muutamia omatoimi trekkaajia on menehtynyt tulivuorelle. Tulivuorelle voi trekata useaa erilaista ja erinpituista reittiä. Valitsimme helpoimman reitin, joka taittui 3 tunnissa tulivuoren huipulle. Trekki oli varsin helppo ja mukava kävellä ja ihmettelimmekin matkalla miten onnettomuuksia on päässyt tulivuorella sattumaan. Tulivuoren huipulla ei ole laavakraateria. Siellä on kuitenkin vihreä kraaterijärvi ja aukkoja, mistä tulee rikkikaasua tulivuoren sisältä hillittömältä voimalla!

Berastagin maaseutu ja tulivuorten ympäristö on todella kaunista ja vihreää. Ruoka on hyvää ja todella halpaa. Passionhedelmät ja possuruuat on paikallisia erikoisuuksia. Joka puolella näkyy jonkinlaisia viljelmiä. Berastagin “keskusta” on taas on täysin mitäänsanomaton, saasteinen ja vilkasliikenteinen. Tie onkin pääreitti Sumatran pääkaupunkiin, Medaniin, jonka vuoksi liikennettä on ympärivuorokauden.

Muutama päivä oli mielestämme sopiva aika pysähtyä Berastagissa, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Berastagi oli monipuolinen välietappi matkallamme kohti Bukit Lawangia, jonne lähdimme toiveissa nähdä näitä oranssinpunaisia ihmisapinoita, orankeja.

Bukit Lawang

Bukit Lawangiin siirtyminen oli todella helppoa. Taksilla matka taittui muutamassa tunnissa, jonka jaoimme kahden muun turistin kanssa. Kaikki sujui meidän kannalta todella vaivattomasti. Eräs firma, joka järjestää viidakkotrekkauksia ja suojelee orankeja oli ottanut jo meihin aiemmin yhteyttä instagramin kautta ja oli innokas auttamaan meitä niin hostellin valinnassa, kuin kyyditsemään meitä perillä. Sumatralaiset ovat osottautuneet meille todella iloisiksi ja auttaivaisiksi ihmisiksi. Kun me saavuttiin perille, trekinjärjestäjä Iman oli jo meitä vastassa ja saattoi meidät Green Hill- guesthouseen. Bukit Lawang näytti todella kauniilta, sekä hieman hipahtavalta kylältä, jossa majatalot ja ravintolat sijaitsi rinta rinnan kuohuvan joen ja sademetsän äärellä. Olimme yllättyneet paikan kauneudesta, koska emme tutustuneet paikkaan etukäteen. Iman jäi meidän kanssa kahville ja suunnittelimme yhdessä tulevan viidakkotrekin valmiiksi. Iloksemme saimme kuulla, että saamme trekata kahdestaan meidän oppaiden kanssa. Yhden päivän trekkaus sisältäen ruuat ja luonnonpuistomaksut kahdelta henkilöltä kustansi noin 95 euroa. Alueella toimii todella paljon eritasoisia trekinjärjestäjiä ja meille oli tärkeää oppaan valinnassa, että opas toimii eettisesti ja luontoa kunnioittaen. Halusimme myös tukea vähän pienempää ja tuntemattomampaa yritystä.

Itse trekki alkoi aamulla noin kello 9 maissa. Trekki suoritetaan Gunung Leuser- kansallispuistossa. Meidät ohjeistettiin pakkaamaan mukaan kamera, hyttysmyrkky ja pitkähihaiset vaatteet. Sademetsä on lyhyen kävelymatkan päässä kaikista majapaikoista. Olimme onnekkaita ja näimme itseasiassa jo ennen trekille lähtöä aamupalalla ollessamme vastapuolella olevassa viidakossa orangin kiipeilemässä puissa!

Orankeja elää maailmassa enään Sumatran saarella Indonesiassa, sekä Borneossa. Aiemmin niitä eli lähes koko Kaakkois-Aasiassa. Sademetsien hakkuut ja kaivostoiminta ovat pienentäneet orankien elinympäristöä rajusti. Bukit Lawangiin saavuttaessa katselimme taksista pitkän matkaan sademetsiä, jotka olivat hakattu palmyöljyviljelmiksi. Sumatranorankeja on enään arviolta 7000 ja ne ovatkin äärimmäisen uhanalaisia.
Orankien lisäksi täällä sademetsässä elää harvinainen apinalaji, thomas leaf. Niitä asuu vain Pohjois-Sumatralla. Meidän oppaamme olivat ihan mahtavia, he veivät meitä rauhallisempia polkuja pitkin ja näkivät vaivaa, että löytäisivät mahdollisimman paljon nähtävää. Löysimme kymmeniä thomas leafeja, muutamia orankeja, sekä kolmea muuta eri apinalajia. Näiden lisäksi toki näimme vaikka minkälaisia lintulajeja, kasveja, hyönteisiä sekä kilpikonnia. Saimme rauhassa katsella kahdestaan kaikkea löytämäämme niin kauan kuin halusimme. Näimme viidakossa muita turistiryhmiä, jotka olivat suuria, jopa 10 hengen porukoita. Kaikki turistit, eikä valitettavasti oppaatkaan kunnioita luontoa ja villieläimiä tavalla, jolla pitäisi. Meidän oppaat olivat onneksi kutitenkin eettisiä ja ammattitaitoisia ja puhuivat todella hyvää englantia. Trekkaus viidakossa oli fyysisesti melko raskas. Mäet olivat jyrkkiä ja pitkiä, välillä jouduimme laskeutumaan liaanien avulla jyrkkiä ja liukkaita mäkiä alaspäin. Vaelsimme yhteensä 7 tuntia. Loppupäivä huipentui siihen, että laskimme jokea pitkin kumirenkailla alas pitkin koskia, joka oli varsin virkistävää päivän hikoilemisen jälkeen!

Kaikenkaikkaan kokemus sademetsässä oli ikimuistoinen. Vaikka matkustimme low-seasonilla, koimme kuitenkin, että alue oli jo melko kovaa vauhtia turistoitumassa. Sademetsän alueella on kuitenkin vähemmän tunnettuja paikkoja missä nähdä orankeja, mutta ne ovat työläämmän matkustamisen takana. Valitsimme nyt tiukahkon aikataulun puitteissa Bukit Lawangin, koska se oli helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa matkallamme.

Lake Toba

Mt Sinabung kuvattuna guesthousen terassilta. Tulivuori 13 kilometrin päästä kuvattuna, varsin iso vuori siis kyseessä.

Reitti tulivuori Sibayakille

Mt Sibayak

Sipiso-Pison vesiputous

Sibayakin ympäristöä

Kraaterijärvi (Mt Sibayak)

Sibayakin korkein huippu

Vuoristokylä tulivuoren alapuolella

Kraaterijärvi

Sademetsään sopivat hatut

Aamupalalla sai suomalaiseen makuun sopivaa kaurapuuroa

Queen Minah!

Kameleontti guesthousen lähistöllä

Vaikuttava lepakkoluola Bukit Lawangissa. Näimme satoja lepakoita täällä!

Kumipuu

Äiti ja lapsi <3

5 vuotias orankivauva

Jungle Lunch

28/04/2019 meandyoutravellers

Banyak Islands – Tallaamattomat Paratiisisaaret Sumatralla

Koskematon luonto, koskemattomat rannat, koskematon meri… melkein 99 pientä täydellistä paratiisisaarta, suurin osa asumattomia, sijaitsee Sumatran länsirannikolla, noin 30 kilometrin päästä satamakylästä, Singkilistä. Saaria kutsutaan nimellä banyak islands, mikä tarkoittaa suomeksi monia saaria. Saaret ovat täydellisiä paratiisinhimoisille matkaajille, jotka etsivät irtiottoa arjesta. Saarillä päivät kuluu rentoutuen, uiden, snorklaten ja toisia saaria kiertäen. Saarilla ei ole puhelinverkkoa eikä wifiä, mikä takaa täydellisen irtautumisen kiireisestä arjesta! Tekee todella hyvää olla välillä täysin ilman puhelinta. Toki välillä kävi mielessä (etenkin myrskyisin öisin), että miten avun saaminen saarelle onnistuu, kun ei voi puhelinta käyttää. Joihinkin saariin kuitenkin yltää puhelinverkkoyhteys, jos sitä välttämättä tarvitsee.

Tapasimme Pulau Wehillä ollessa yhden Banyak Islandien resortin omistajista. Resortti sijaitsee saarella nimeltään Pulau Palambak. Omistaja näytti meille saaresta kuvia ja kertoi, että 7 kilometriä leveällä saarella sijaitsee kaksi majapaikkaa, joista toisen hän omisti. Saari näytti niin täydelliseltä, että ajattelimme heti, että tuonne on päästävä! Niimpä varasimmekin sieltä bungalowin tuleville päiville.

Täytyy myöntää, saarille meneminen tuotti pienoista päänsärkyä. Se ei nimittäin käynyt ihan helposti. Ehkä siinä on yksi suurimmista syistä, että turismi ei ole pilannut saaria. Vielä. Saarille mentäessä on kaksi vaihtoehtoa, eikä kumpikaan niistä käynyt helposti. Lähdimme Pulau Wehiltä paikallisella yöbussilla kohti Singkiliä. Aasiassa matkanneena olemme tottuneet siihen, että yöbussit ovat usein laadukkaitta, ilmastoituja ja penkit on hyviä. No toista oli nyt. “Bussi” oli pienikokoinen kottero, jossa penkit oli kovia, ja auton jouset sellaisessa kunnossa, että pienetkin kuopat sai auton heilumaan hullun lailla. Sumatralla tiet on muuten ollut kaikista kamalimmassa kunnossa kaikista Aasian maista, missä olemme ikinä käyneet. No, ilmastointi sentään pelasi ja mietimmekin, että kyllähän tässä varmasti saa hieman nukutuksi matkalla. Matkaa oli edessä 14 tuntia. Indonesialaiseen tyyliin kuitenkin kuskit kuuntelivat musiikkia niin lujalla, kuin kaiuttimista irtosi. Ja tietenkin takakontissa pauhasi subwooferi. No se siitä bussimatkasta. Tämä 14 tunnin matka (n 500km) kustansi noin 15 euroa/hlö. Singkilin satamasta lähtee kolmenlaisia paatteja Banyakin saarille ja ne kaikki pysähtyvät Balain pääsatamassa. Siellä on myös Banyakien asutuin paikallisten kylä. Varakkaimmat voi ostaa speedboatin, joka maksaa tämänhetkisellä kurssilla 96 euroa/hlö. Pikaveneellä matka taittuu tunnissa. Näitä kuitenkaan emme nähneet kenenkään käyttävän. Turvallisin ja edullinen vaihtoehto on valtion omistama laiva, joka maksaa 1-2 euroa/hlö ja matkan kesto säästä riippuen 3-4 tuntia. Balain satamassa meitä odotti venekuski, joka vei meidät Palambak saarelle tunnissa. Yleensä, jos olet varannut yöpymisen resortista, he tulevat sinua satamasta hakemaan. Me emme lähteneet tällä kertaa saarihyppelemään, sillä halusimme vain rentoutua tällä paratiisisaarella ilman kiireitä mihinkään.
Banyakeilla asuu pieni ryhmä alkuperäisiä banyaklaisia asukkaita. Pulau Palambakin toinen omistajista oli alkuperäinen Banyaklainen, ja kertoikin meille, että haluaa asua tällä saarella koko lopun elämäänsä.Paikallisten kanssa jutellessa on niin kiinnostavaa huomata, kuinka monta erilaista tapaa meillä ihmisillä on elää. Banyakien saaret koki huomattavaa tuhoa vuoden 2004 ja 2005 maanjäristyksissä. Tapaninpäivän 2004 tsunami ei aiheuttanut niin pahaa tuhoa, kun sitä vuoden jälkeen seurannut Niasin määnjäristys, joka iski aivan Banyakien kohdalle. Tuhot olivat edelleen nähtävissä, sillä esimerkiksi pääsaari romahti toiselta puolelta meren alle 70 cm, nostaen sitä saaren toisesta päästä saman verran. Palmupuita näkyi olevan useilla saarilla reilusti meren alla. Myös koralliriutta koki kovia tuhoja näiden järistysten ja tsunamien seurauksena.

Me yövyimme yhteensä 5 yötä Palambak Dream resortissa. Resortti oli vain 2 kuukautta vanha, joten kaikki oli ihan upouutta! 4 simppeliä bungalowia sijaitsee ihan meren rannalla, kaikissa on oma kylpyhuone. Sähköä on saatavilla vain muutama tunti päivässä. Yöpyminen maksoi tällä kurssilla noin 16 euroa/hlö, sisältäen kaikki ruuat, kahvit ja veden. Saarella ei ole kauppoja, eli jos haluaa jotain pientä purtavaa, on se tuotava muualta. Kaikki ruokatarvikkeet pitää hakea veneellä joko pääsaarelta, Balailta tai isommat tarvikkeet Sumatralta saakka. Usein se mitä tarjotaan illallisella, riippuu siitä, mitä merestä saadaan kalastettua. Meitä oli tällä saarella meidän lisäksi kaksi henkilöä. Näin pienessä porukassa muut tulevatkin helposti tutuksi, mikä onkin mahtava tapa tutustua muihin kulttuurehin! Meidän onneksemme yksi saarella majoittuvista harrasti harppuunakalastusta ja saimme joka ilta illalliseksi upeita erilaisia kaloja. 🙂
Saarelta pääsee valtion laivalla kaksi kertaa viikossa pois, joten aikaa kannattaa varata, sillä laivat ei kulje huonossa säässä välttämättä ollenkaan. 5 päivää oli meille sopiva aika täällä ja seuraavaksi matkamme jatkuukin kohti tulivuorikylää Berastagia sekä Bukit Lawangia, mikä on maailman toinen paikka missä elää orankeja. Loppuun vielä muutama kuva tästä upeasta paratiisista 🙂

Aika kivat maisemat kahville, vai mitä?

Meidän biitsi bungalow

Palambak Dream

Päivät kuluu maisemia ihaillen

26/04/2019 meandyoutravellers

Pulau Weh – Vehreä paratiisisaari, jonne on helppo jumittua

Heipähei pitkästä aikaa! Meidän viime kaukomatkasta onkin jo lähes kaksi vuotta aikaa hektisen elämäntilanteen takia. Tätä reissua on odotettu – ja kovasti. Oli lähes vaikea valita minne lähtisi, koska on niin paljon paikkoja missä haluaisimme käydä. Päätimme loppujen lopuksi lähteä Indonesiaan. Voisimme matkustaa Indonesiassa vaikka ikuisesti. Saaria on niin paljon ja jokaiseen provinssiin mentäessä tuntuu kuin tulisi aivan uuteen maahan, koska kulttuuri, uskonto ja ympäristö ovat niin erilaisia eri provinsseissa. Valitsimme Indonesiasta matkakohteeksi eksoottisen Sumatran saaren. Olemme käyneet Indonesiassa muutamia kertoja aiemminkin, mutta emme vielä Sumatralla. Sumatrasta meille tuli ensimmäisenä mieleen tulivuoret, sademetsät, eksoottiset eläimet, lake toba (kiitos madventureksen). Toki ei voi jättää mainitsematta vuoden 2004 tapaninpäivän tuhoisaa maanjäristystä ja tsunamia Sumatran edustalla. Tätä paljon enempää ei Sumatrasta kuitenkaan tiedetty. Päädyttiin aloittamaan reissu Sumatran pohjoiskärjestä, Pulau Wehiltä, täältä myös koko Indonesia alkaa. Me rakastetaan pieniä saaria, valkoisia hiekkarantoja, veden yllä roikkuvia palmupuita, joten haluttiin ehdottomasti aloittaa reissu saarelta. Tavastamme poikkeukselliseti varattiin jo ensimmäiseksi yöksi majapaikka Santai Sumurtiga nimiseltä rannalta, joka on yksi kolmesta Wehin päärannoista. Tämä osottautui hyväksi ratkaisuksi, koska majapaikan etsiminen paikan päällä olisi ollut ehkä hieman haastavaa. Upeimmat biitsibungalowit sijaitsivat kadun varrella, mutta hieman piilossa ja niitä oli jopa vaikea huomata.

Saavuimme bechjackilla Freddies Santai Sumurtiga nimiseen beach bungalow resorttiin. Pienen kivisen kujan päädystä avautui täydellinen rantanäkymä, juuri sitä mistä olimme haaveilleet! Sininen taivas, valkoista hiekkaa, meri kristalllinkirkkaan turkoosia, palmupuita kauniissa rivissä roikkuen meren yllä. Tänne oli hyvä levittää riippumatot. Itse omistaja Freddie toivotti meidät tervetulleeksi. Biitsibungalow meren yllä, omalla kylpyhuoneella ja tuulettimella täällä maksoi 18 euroa kahdelta henkilöltä. Mainitsemisen arvoinen seikka on että, ruoka oli täällä todella hyvää ja laadukasta. Freddie kyseli illallisella kaikkien kuulumiset ja kokkasi teemaillallisia. Teemaillalliseen kuului kaksi alkuruokaa, pääruoka ja jälkiruoka ja hintaa tällä kaikella oli 5 euroa. Tälle rannalle tullaan rentoutumaan, nauttimaan auringosta ja snorklailemaan. Lähiympäristössä ei ole juurikaan mitään tekemistä.Tänne ei tulla todellakaan bilettämään, eikä istumaan kuppiloihin muslimiuskonnon takia. Yöllä herätessä megafonista kuuluvaan rukoukseen, joka alkaa lauseella “allahu akbar”, tietää tosiaan olevan vieraassa maassa ja kulttuurissa. Sumatralla Acehin kunnassa vallitsee nimittäin islamin uskonnoista tiukin, Sharia-laki. Alkoholi täällä on siis laitonta! Sitä kuitenkin myydään majapaikoissa salaa ja tarjoillaan esim kahvikupista. Hintakin on sen mukainen, yhdestä pienestä oluttölkistä saa pulittaa 3 euroa. Sharia-laki asetti melko paljon ennakko-oletuksia ja mietimmekin, kuinka paljon se vaikuttaa reissussa olemisen fiilikseen. Julkisella paikoilla naisilla pitää olla pitkät vaatteet, mutta resorttien biitseillä ja lähistöllä shortseissa ja topissa ja bikineissäkin olo on ihan okei.

Kävimme skootterilla ajelemassa muilla saaren rannoilla ja etsimässä seuraavaa majapaikkaa. Tältä sumurtigan rannalta kahdelle muulle päärannalle on matkaa hieman yli 20 kilometriä. Saarelta löytyy siis sumurtigan lisäksi Gabang ja Iboih nimiset rannat. Löysimme Iboihin päärannalta hiemaan syrjempään lähdettäessä long beach nimisen rannan ja halusimme ehdottomasti majoittua sinne. Long beachilla on vain muutama majapaikka ja lähimmät ravintolat ja sukelluskeskukset löytyvät Iboihin päärannalta. Paikka ammotti tyhjyyttään. Varasimme ruotalaisomistuksessa olevasta Apollo bungalows resortista bungalowin aivan rannasta, omalla kylpyhuoneella ja ilmastoinnilla, hintaan 10 euroa kahdelta! Tämä osottautui yhdeksi reissun upeimmista paikoista! Vuokrasimme skootterin resortista hintaan 5 euroa päivä ja käytimmekin sitä lähes päivittäin, kun kävimme syömässä Iboihissa tai sukeltamassa Gabangissa. Ajelimme yhtenä päivänä myös kauniille vesiputoukselle, jonne piti kävellä jonkinmatkaa, mutta matka oli hyvin kevyt ja helppo. Wehillä kannattaa vuokrata skootteri ja tutustua sillä saaren ympäristöön. Saari on uskomattoman kaunis, vehreä ja siellä riittää paljon nähtävää ja tekemistä. Söimme Wehillä myös todella hyviä paikallisia ruokia ja ne ylittivät meidän odotukset. Kahvi täällä on myös todella edullista ja se jauhetaan suoraan tuoreista pavuista, yleensä arabica tai robusta pavuista.

Wehille matkaajista suurin osa tulee sinne sukeltamaan ja snorklaamaan. Merivedet ovat kirkkaita ja täynnä elinvoimaisia koralleja. Wehillä on parikymmentä sukelluskeskusta. Mikko sukelsi Gapangissa lumba lumba dive centerissä. Yksi sukellus maksoi noin 25 euroa ja sukellusoppaat olivat todella ammattitaitoisia. Näkyvyys sukelluksilla on noin 20 metrin luokkaa ja Mikko näki mm. riuttahaita, jättimoreenoita ja lukuisia riuttakaloja. Sukellusten lisäksi snorklasimme lähes päivittäin oman bungalowin edustalta. Riutta alkoi muutaman kymmenen metrin päästä rannasta. Etsimme long beachin edustalla asuvaa kilpikonnaa, mutta emme sitä valitettavasti löytäneet. Sen sijaan näimme runsaasti riuttakaloja ja erilaisia rauskuja! Yhtenä päivänä lähdettiin veneellä kiertämään erilaisia snorklaus spotteja mereltä koko päiväksi. Lähdettiin aamuvarhain auringon noustessa liikkeelle haaveissa nähdä delfiinejä, sillä niiden reitti kulki lähistöllä aikaisin aamulla. Jonkin aikaan veneiltyämme ympärillämme alkoi hyppiä kymmeniä, jopa satoja delfiinejä! Ne olivat todella leikkisiä ja hyppivät kauan aikaa veneen ympärillä. Kävimme snorklaamassa erilaisia riuttoja ja yhdellä vedenalaisella tulivuorella, joka oli melko mieleenpainuva kokemus!

Vietimme Wehillä yhteensä 10 päivää, mikä oli enemmän kuin, mitä alunperin olimme suunnitelleet. Kaiken kaikkiaan Weh oli matkakohde, jonne oli nopea ja helppo matkustaa, ilmasto oli aurinkoisen lempä, sukellusvedet upeita, ihmiset ystävällisiä ja ruoka superhyvää ja edullista! Olisimme voineet jatkaa oleilua Wehillä helposti pidempään, mutta matkaa oli jatkettava, että ehtisimme käymään vielä muissa kohteissa. Päätimme lähteä matkustamaan kohti paratiisisaaria, Banyak Islandia, siitä lisää seuraavassa tekstissä!

Käykää muuten vilkaisemassa enemmän kuvia meidän instagram-profiilista, löytyy nimellä meandyoutravellers !