Selaa kategoriaa

Uncategorized

Berastagi ja Bukit Lawang – Tulivuoria ja orankeja

Berastagi

Berastagi on pienehkö vuoristokylä 1300 metriä merepinnan yläpuolella. Ilmasto on miellyttävä, +18 – +25 celsiusasteen välillä. Reilun kahden kuuman viikon jälkeen saarilla oli mukava lähteä viilentymään hetkeksi vuoristomaisemiin. Kylä on erittäin vehreä ja siellä viljellään runsaasti eri hedelmä- ja kahvilajikkeita, koska maaperä on niin rikas kahden aktiivisen tulivuoren takia. Tulimme Berastagiin alunperin tulivuoritrekkauksen takia. Toinen tulivuorista, Sibayak on noin 2200 metriä korkea aktiivinen kerrostulivuori, joka ei ole purkautunut lähes 400 vuoteen, joten tulivuorelle on turvallista trekata. Toinen lähistöllä sijaitseva tulivuori, Sinabung sen sijaan on hyvin aktiivinen n. 2400 metriä korkea kerrostulivuori, joka on purkautunut viime vuosina usein, eikä sinne ole kovin turvallista mennä. Tulivuori tunnetaan siitä, että se on hyvin arvaamaton, ja voi purkautua hetkellä minä hyvänsä.

Yövyimme Berastagissa Nachelle Homestayssä. Meidän onneksemme hyvää englantia puhuva perhe oli hyvin avulias ja kiinnostunut kertomaan mitä Berastagissa kannattaa tehdä. Vuokrasimme perheeltä päiväksi skootterin ja ajoimme lähistöllä olevalle, Sipiso-pison 120 metriä korkealle vesiputoukselle. Se on suosittu nähtävyys, ja syystäkin! Se on yksi Indonesian korkeimpia vesiputouksia. Matka tänne oli varsin raskas, mutta jokaisen askeleen arvoinen. 600 porrasta piti taittaa alas ja takaisin ylös. Vesiputoukselta ei ole pitkä matka Toban kraaterijärven pohjoisosaan. Ajoimmekin sinne skootterilla, koska meillä ei ollut tarpeeksi aikaa lähteä itse järvelle yöpymään. Järvi on itseasiassa supertulivuori, joka muodostunut supertulivuoren purkauksessa noin 77 000 vuotta sitten, joka on suurin tunnetuin purkaus maailmassa viimeisen 25 miljoonan vuoden aikana. Tämän seurauksena lähes kaikki ihmiset maapallolla menehtyivät ja maapallon lämpötila laski huomatttavasti. Järvi on 505 metriä syvä ja 1130 neliökilometriä pinta-alaltaan. Järven sisäpuolella on saari, nimeltään Samosir, jonne mekin olimme alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteneet, mutta nyt aika ei riittäny siihen. Onneksi saimme kuitenkin ihastella Tobaa sen pohjoispuolelta!

Seuraavana päivänä päätimme lähteä tulivuori Sibayakin kraaterille trekkaamaan. Olimme lukeneet netistä ja kirjoista kauhutarinoita siitä, kuinka muutamia omatoimi trekkaajia on menehtynyt tulivuorelle. Tulivuorelle voi trekata useaa erilaista ja erinpituista reittiä. Valitsimme helpoimman reitin, joka taittui 3 tunnissa tulivuoren huipulle. Trekki oli varsin helppo ja mukava kävellä ja ihmettelimmekin matkalla miten onnettomuuksia on päässyt tulivuorella sattumaan. Tulivuoren huipulla ei ole laavakraateria. Siellä on kuitenkin vihreä kraaterijärvi ja aukkoja, mistä tulee rikkikaasua tulivuoren sisältä hillittömältä voimalla!

Berastagin maaseutu ja tulivuorten ympäristö on todella kaunista ja vihreää. Ruoka on hyvää ja todella halpaa. Passionhedelmät ja possuruuat on paikallisia erikoisuuksia. Joka puolella näkyy jonkinlaisia viljelmiä. Berastagin “keskusta” on taas on täysin mitäänsanomaton, saasteinen ja vilkasliikenteinen. Tie onkin pääreitti Sumatran pääkaupunkiin, Medaniin, jonka vuoksi liikennettä on ympärivuorokauden.

Muutama päivä oli mielestämme sopiva aika pysähtyä Berastagissa, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Berastagi oli monipuolinen välietappi matkallamme kohti Bukit Lawangia, jonne lähdimme toiveissa nähdä näitä oranssinpunaisia ihmisapinoita, orankeja.

Bukit Lawang

Bukit Lawangiin siirtyminen oli todella helppoa. Taksilla matka taittui muutamassa tunnissa, jonka jaoimme kahden muun turistin kanssa. Kaikki sujui meidän kannalta todella vaivattomasti. Eräs firma, joka järjestää viidakkotrekkauksia ja suojelee orankeja oli ottanut jo meihin aiemmin yhteyttä instagramin kautta ja oli innokas auttamaan meitä niin hostellin valinnassa, kuin kyyditsemään meitä perillä. Sumatralaiset ovat osottautuneet meille todella iloisiksi ja auttaivaisiksi ihmisiksi. Kun me saavuttiin perille, trekinjärjestäjä Iman oli jo meitä vastassa ja saattoi meidät Green Hill- guesthouseen. Bukit Lawang näytti todella kauniilta, sekä hieman hipahtavalta kylältä, jossa majatalot ja ravintolat sijaitsi rinta rinnan kuohuvan joen ja sademetsän äärellä. Olimme yllättyneet paikan kauneudesta, koska emme tutustuneet paikkaan etukäteen. Iman jäi meidän kanssa kahville ja suunnittelimme yhdessä tulevan viidakkotrekin valmiiksi. Iloksemme saimme kuulla, että saamme trekata kahdestaan meidän oppaiden kanssa. Yhden päivän trekkaus sisältäen ruuat ja luonnonpuistomaksut kahdelta henkilöltä kustansi noin 95 euroa. Alueella toimii todella paljon eritasoisia trekinjärjestäjiä ja meille oli tärkeää oppaan valinnassa, että opas toimii eettisesti ja luontoa kunnioittaen. Halusimme myös tukea vähän pienempää ja tuntemattomampaa yritystä.

Itse trekki alkoi aamulla noin kello 9 maissa. Trekki suoritetaan Gunung Leuser- kansallispuistossa. Meidät ohjeistettiin pakkaamaan mukaan kamera, hyttysmyrkky ja pitkähihaiset vaatteet. Sademetsä on lyhyen kävelymatkan päässä kaikista majapaikoista. Olimme onnekkaita ja näimme itseasiassa jo ennen trekille lähtöä aamupalalla ollessamme vastapuolella olevassa viidakossa orangin kiipeilemässä puissa!

Orankeja elää maailmassa enään Sumatran saarella Indonesiassa, sekä Borneossa. Aiemmin niitä eli lähes koko Kaakkois-Aasiassa. Sademetsien hakkuut ja kaivostoiminta ovat pienentäneet orankien elinympäristöä rajusti. Bukit Lawangiin saavuttaessa katselimme taksista pitkän matkaan sademetsiä, jotka olivat hakattu palmyöljyviljelmiksi. Sumatranorankeja on enään arviolta 7000 ja ne ovatkin äärimmäisen uhanalaisia.
Orankien lisäksi täällä sademetsässä elää harvinainen apinalaji, thomas leaf. Niitä asuu vain Pohjois-Sumatralla. Meidän oppaamme olivat ihan mahtavia, he veivät meitä rauhallisempia polkuja pitkin ja näkivät vaivaa, että löytäisivät mahdollisimman paljon nähtävää. Löysimme kymmeniä thomas leafeja, muutamia orankeja, sekä kolmea muuta eri apinalajia. Näiden lisäksi toki näimme vaikka minkälaisia lintulajeja, kasveja, hyönteisiä sekä kilpikonnia. Saimme rauhassa katsella kahdestaan kaikkea löytämäämme niin kauan kuin halusimme. Näimme viidakossa muita turistiryhmiä, jotka olivat suuria, jopa 10 hengen porukoita. Kaikki turistit, eikä valitettavasti oppaatkaan kunnioita luontoa ja villieläimiä tavalla, jolla pitäisi. Meidän oppaat olivat onneksi kutitenkin eettisiä ja ammattitaitoisia ja puhuivat todella hyvää englantia. Trekkaus viidakossa oli fyysisesti melko raskas. Mäet olivat jyrkkiä ja pitkiä, välillä jouduimme laskeutumaan liaanien avulla jyrkkiä ja liukkaita mäkiä alaspäin. Vaelsimme yhteensä 7 tuntia. Loppupäivä huipentui siihen, että laskimme jokea pitkin kumirenkailla alas pitkin koskia, joka oli varsin virkistävää päivän hikoilemisen jälkeen!

Kaikenkaikkaan kokemus sademetsässä oli ikimuistoinen. Vaikka matkustimme low-seasonilla, koimme kuitenkin, että alue oli jo melko kovaa vauhtia turistoitumassa. Sademetsän alueella on kuitenkin vähemmän tunnettuja paikkoja missä nähdä orankeja, mutta ne ovat työläämmän matkustamisen takana. Valitsimme nyt tiukahkon aikataulun puitteissa Bukit Lawangin, koska se oli helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa matkallamme.

Lake Toba

Mt Sinabung kuvattuna guesthousen terassilta. Tulivuori 13 kilometrin päästä kuvattuna, varsin iso vuori siis kyseessä.

Reitti tulivuori Sibayakille

Mt Sibayak

Sipiso-Pison vesiputous

Sibayakin ympäristöä

Kraaterijärvi (Mt Sibayak)

Sibayakin korkein huippu

Vuoristokylä tulivuoren alapuolella

Kraaterijärvi

Sademetsään sopivat hatut

Aamupalalla sai suomalaiseen makuun sopivaa kaurapuuroa

Queen Minah!

Kameleontti guesthousen lähistöllä

Vaikuttava lepakkoluola Bukit Lawangissa. Näimme satoja lepakoita täällä!

Kumipuu

Äiti ja lapsi <3

5 vuotias orankivauva

Jungle Lunch

28/04/2019 meandyoutravellers

Banyak Islands – Tallaamattomat Paratiisisaaret Sumatralla

Koskematon luonto, koskemattomat rannat, koskematon meri… melkein 99 pientä täydellistä paratiisisaarta, suurin osa asumattomia, sijaitsee Sumatran länsirannikolla, noin 30 kilometrin päästä satamakylästä, Singkilistä. Saaria kutsutaan nimellä banyak islands, mikä tarkoittaa suomeksi monia saaria. Saaret ovat täydellisiä paratiisinhimoisille matkaajille, jotka etsivät irtiottoa arjesta. Saarillä päivät kuluu rentoutuen, uiden, snorklaten ja toisia saaria kiertäen. Saarilla ei ole puhelinverkkoa eikä wifiä, mikä takaa täydellisen irtautumisen kiireisestä arjesta! Tekee todella hyvää olla välillä täysin ilman puhelinta. Toki välillä kävi mielessä (etenkin myrskyisin öisin), että miten avun saaminen saarelle onnistuu, kun ei voi puhelinta käyttää. Joihinkin saariin kuitenkin yltää puhelinverkkoyhteys, jos sitä välttämättä tarvitsee.

Tapasimme Pulau Wehillä ollessa yhden Banyak Islandien resortin omistajista. Resortti sijaitsee saarella nimeltään Pulau Palambak. Omistaja näytti meille saaresta kuvia ja kertoi, että 7 kilometriä leveällä saarella sijaitsee kaksi majapaikkaa, joista toisen hän omisti. Saari näytti niin täydelliseltä, että ajattelimme heti, että tuonne on päästävä! Niimpä varasimmekin sieltä bungalowin tuleville päiville.

Täytyy myöntää, saarille meneminen tuotti pienoista päänsärkyä. Se ei nimittäin käynyt ihan helposti. Ehkä siinä on yksi suurimmista syistä, että turismi ei ole pilannut saaria. Vielä. Saarille mentäessä on kaksi vaihtoehtoa, eikä kumpikaan niistä käynyt helposti. Lähdimme Pulau Wehiltä paikallisella yöbussilla kohti Singkiliä. Aasiassa matkanneena olemme tottuneet siihen, että yöbussit ovat usein laadukkaitta, ilmastoituja ja penkit on hyviä. No toista oli nyt. “Bussi” oli pienikokoinen kottero, jossa penkit oli kovia, ja auton jouset sellaisessa kunnossa, että pienetkin kuopat sai auton heilumaan hullun lailla. Sumatralla tiet on muuten ollut kaikista kamalimmassa kunnossa kaikista Aasian maista, missä olemme ikinä käyneet. No, ilmastointi sentään pelasi ja mietimmekin, että kyllähän tässä varmasti saa hieman nukutuksi matkalla. Matkaa oli edessä 14 tuntia. Indonesialaiseen tyyliin kuitenkin kuskit kuuntelivat musiikkia niin lujalla, kuin kaiuttimista irtosi. Ja tietenkin takakontissa pauhasi subwooferi. No se siitä bussimatkasta. Tämä 14 tunnin matka (n 500km) kustansi noin 15 euroa/hlö. Singkilin satamasta lähtee kolmenlaisia paatteja Banyakin saarille ja ne kaikki pysähtyvät Balain pääsatamassa. Siellä on myös Banyakien asutuin paikallisten kylä. Varakkaimmat voi ostaa speedboatin, joka maksaa tämänhetkisellä kurssilla 96 euroa/hlö. Pikaveneellä matka taittuu tunnissa. Näitä kuitenkaan emme nähneet kenenkään käyttävän. Turvallisin ja edullinen vaihtoehto on valtion omistama laiva, joka maksaa 1-2 euroa/hlö ja matkan kesto säästä riippuen 3-4 tuntia. Balain satamassa meitä odotti venekuski, joka vei meidät Palambak saarelle tunnissa. Yleensä, jos olet varannut yöpymisen resortista, he tulevat sinua satamasta hakemaan. Me emme lähteneet tällä kertaa saarihyppelemään, sillä halusimme vain rentoutua tällä paratiisisaarella ilman kiireitä mihinkään.
Banyakeilla asuu pieni ryhmä alkuperäisiä banyaklaisia asukkaita. Pulau Palambakin toinen omistajista oli alkuperäinen Banyaklainen, ja kertoikin meille, että haluaa asua tällä saarella koko lopun elämäänsä.Paikallisten kanssa jutellessa on niin kiinnostavaa huomata, kuinka monta erilaista tapaa meillä ihmisillä on elää. Banyakien saaret koki huomattavaa tuhoa vuoden 2004 ja 2005 maanjäristyksissä. Tapaninpäivän 2004 tsunami ei aiheuttanut niin pahaa tuhoa, kun sitä vuoden jälkeen seurannut Niasin määnjäristys, joka iski aivan Banyakien kohdalle. Tuhot olivat edelleen nähtävissä, sillä esimerkiksi pääsaari romahti toiselta puolelta meren alle 70 cm, nostaen sitä saaren toisesta päästä saman verran. Palmupuita näkyi olevan useilla saarilla reilusti meren alla. Myös koralliriutta koki kovia tuhoja näiden järistysten ja tsunamien seurauksena.

Me yövyimme yhteensä 5 yötä Palambak Dream resortissa. Resortti oli vain 2 kuukautta vanha, joten kaikki oli ihan upouutta! 4 simppeliä bungalowia sijaitsee ihan meren rannalla, kaikissa on oma kylpyhuone. Sähköä on saatavilla vain muutama tunti päivässä. Yöpyminen maksoi tällä kurssilla noin 16 euroa/hlö, sisältäen kaikki ruuat, kahvit ja veden. Saarella ei ole kauppoja, eli jos haluaa jotain pientä purtavaa, on se tuotava muualta. Kaikki ruokatarvikkeet pitää hakea veneellä joko pääsaarelta, Balailta tai isommat tarvikkeet Sumatralta saakka. Usein se mitä tarjotaan illallisella, riippuu siitä, mitä merestä saadaan kalastettua. Meitä oli tällä saarella meidän lisäksi kaksi henkilöä. Näin pienessä porukassa muut tulevatkin helposti tutuksi, mikä onkin mahtava tapa tutustua muihin kulttuurehin! Meidän onneksemme yksi saarella majoittuvista harrasti harppuunakalastusta ja saimme joka ilta illalliseksi upeita erilaisia kaloja. 🙂
Saarelta pääsee valtion laivalla kaksi kertaa viikossa pois, joten aikaa kannattaa varata, sillä laivat ei kulje huonossa säässä välttämättä ollenkaan. 5 päivää oli meille sopiva aika täällä ja seuraavaksi matkamme jatkuukin kohti tulivuorikylää Berastagia sekä Bukit Lawangia, mikä on maailman toinen paikka missä elää orankeja. Loppuun vielä muutama kuva tästä upeasta paratiisista 🙂

Aika kivat maisemat kahville, vai mitä?

Meidän biitsi bungalow

Palambak Dream

Päivät kuluu maisemia ihaillen

26/04/2019 meandyoutravellers

Pulau Weh – Vehreä paratiisisaari, jonne on helppo jumittua

Heipähei pitkästä aikaa! Meidän viime kaukomatkasta onkin jo lähes kaksi vuotta aikaa hektisen elämäntilanteen takia. Tätä reissua on odotettu – ja kovasti. Oli lähes vaikea valita minne lähtisi, koska on niin paljon paikkoja missä haluaisimme käydä. Päätimme loppujen lopuksi lähteä Indonesiaan. Voisimme matkustaa Indonesiassa vaikka ikuisesti. Saaria on niin paljon ja jokaiseen provinssiin mentäessä tuntuu kuin tulisi aivan uuteen maahan, koska kulttuuri, uskonto ja ympäristö ovat niin erilaisia eri provinsseissa. Valitsimme Indonesiasta matkakohteeksi eksoottisen Sumatran saaren. Olemme käyneet Indonesiassa muutamia kertoja aiemminkin, mutta emme vielä Sumatralla. Sumatrasta meille tuli ensimmäisenä mieleen tulivuoret, sademetsät, eksoottiset eläimet, lake toba (kiitos madventureksen). Toki ei voi jättää mainitsematta vuoden 2004 tapaninpäivän tuhoisaa maanjäristystä ja tsunamia Sumatran edustalla. Tätä paljon enempää ei Sumatrasta kuitenkaan tiedetty. Päädyttiin aloittamaan reissu Sumatran pohjoiskärjestä, Pulau Wehiltä, täältä myös koko Indonesia alkaa. Me rakastetaan pieniä saaria, valkoisia hiekkarantoja, veden yllä roikkuvia palmupuita, joten haluttiin ehdottomasti aloittaa reissu saarelta. Tavastamme poikkeukselliseti varattiin jo ensimmäiseksi yöksi majapaikka Santai Sumurtiga nimiseltä rannalta, joka on yksi kolmesta Wehin päärannoista. Tämä osottautui hyväksi ratkaisuksi, koska majapaikan etsiminen paikan päällä olisi ollut ehkä hieman haastavaa. Upeimmat biitsibungalowit sijaitsivat kadun varrella, mutta hieman piilossa ja niitä oli jopa vaikea huomata.

Saavuimme bechjackilla Freddies Santai Sumurtiga nimiseen beach bungalow resorttiin. Pienen kivisen kujan päädystä avautui täydellinen rantanäkymä, juuri sitä mistä olimme haaveilleet! Sininen taivas, valkoista hiekkaa, meri kristalllinkirkkaan turkoosia, palmupuita kauniissa rivissä roikkuen meren yllä. Tänne oli hyvä levittää riippumatot. Itse omistaja Freddie toivotti meidät tervetulleeksi. Biitsibungalow meren yllä, omalla kylpyhuoneella ja tuulettimella täällä maksoi 18 euroa kahdelta henkilöltä. Mainitsemisen arvoinen seikka on että, ruoka oli täällä todella hyvää ja laadukasta. Freddie kyseli illallisella kaikkien kuulumiset ja kokkasi teemaillallisia. Teemaillalliseen kuului kaksi alkuruokaa, pääruoka ja jälkiruoka ja hintaa tällä kaikella oli 5 euroa. Tälle rannalle tullaan rentoutumaan, nauttimaan auringosta ja snorklailemaan. Lähiympäristössä ei ole juurikaan mitään tekemistä.Tänne ei tulla todellakaan bilettämään, eikä istumaan kuppiloihin muslimiuskonnon takia. Yöllä herätessä megafonista kuuluvaan rukoukseen, joka alkaa lauseella “allahu akbar”, tietää tosiaan olevan vieraassa maassa ja kulttuurissa. Sumatralla Acehin kunnassa vallitsee nimittäin islamin uskonnoista tiukin, Sharia-laki. Alkoholi täällä on siis laitonta! Sitä kuitenkin myydään majapaikoissa salaa ja tarjoillaan esim kahvikupista. Hintakin on sen mukainen, yhdestä pienestä oluttölkistä saa pulittaa 3 euroa. Sharia-laki asetti melko paljon ennakko-oletuksia ja mietimmekin, kuinka paljon se vaikuttaa reissussa olemisen fiilikseen. Julkisella paikoilla naisilla pitää olla pitkät vaatteet, mutta resorttien biitseillä ja lähistöllä shortseissa ja topissa ja bikineissäkin olo on ihan okei.

Kävimme skootterilla ajelemassa muilla saaren rannoilla ja etsimässä seuraavaa majapaikkaa. Tältä sumurtigan rannalta kahdelle muulle päärannalle on matkaa hieman yli 20 kilometriä. Saarelta löytyy siis sumurtigan lisäksi Gabang ja Iboih nimiset rannat. Löysimme Iboihin päärannalta hiemaan syrjempään lähdettäessä long beach nimisen rannan ja halusimme ehdottomasti majoittua sinne. Long beachilla on vain muutama majapaikka ja lähimmät ravintolat ja sukelluskeskukset löytyvät Iboihin päärannalta. Paikka ammotti tyhjyyttään. Varasimme ruotalaisomistuksessa olevasta Apollo bungalows resortista bungalowin aivan rannasta, omalla kylpyhuoneella ja ilmastoinnilla, hintaan 10 euroa kahdelta! Tämä osottautui yhdeksi reissun upeimmista paikoista! Vuokrasimme skootterin resortista hintaan 5 euroa päivä ja käytimmekin sitä lähes päivittäin, kun kävimme syömässä Iboihissa tai sukeltamassa Gabangissa. Ajelimme yhtenä päivänä myös kauniille vesiputoukselle, jonne piti kävellä jonkinmatkaa, mutta matka oli hyvin kevyt ja helppo. Wehillä kannattaa vuokrata skootteri ja tutustua sillä saaren ympäristöön. Saari on uskomattoman kaunis, vehreä ja siellä riittää paljon nähtävää ja tekemistä. Söimme Wehillä myös todella hyviä paikallisia ruokia ja ne ylittivät meidän odotukset. Kahvi täällä on myös todella edullista ja se jauhetaan suoraan tuoreista pavuista, yleensä arabica tai robusta pavuista.

Wehille matkaajista suurin osa tulee sinne sukeltamaan ja snorklaamaan. Merivedet ovat kirkkaita ja täynnä elinvoimaisia koralleja. Wehillä on parikymmentä sukelluskeskusta. Mikko sukelsi Gapangissa lumba lumba dive centerissä. Yksi sukellus maksoi noin 25 euroa ja sukellusoppaat olivat todella ammattitaitoisia. Näkyvyys sukelluksilla on noin 20 metrin luokkaa ja Mikko näki mm. riuttahaita, jättimoreenoita ja lukuisia riuttakaloja. Sukellusten lisäksi snorklasimme lähes päivittäin oman bungalowin edustalta. Riutta alkoi muutaman kymmenen metrin päästä rannasta. Etsimme long beachin edustalla asuvaa kilpikonnaa, mutta emme sitä valitettavasti löytäneet. Sen sijaan näimme runsaasti riuttakaloja ja erilaisia rauskuja! Yhtenä päivänä lähdettiin veneellä kiertämään erilaisia snorklaus spotteja mereltä koko päiväksi. Lähdettiin aamuvarhain auringon noustessa liikkeelle haaveissa nähdä delfiinejä, sillä niiden reitti kulki lähistöllä aikaisin aamulla. Jonkin aikaan veneiltyämme ympärillämme alkoi hyppiä kymmeniä, jopa satoja delfiinejä! Ne olivat todella leikkisiä ja hyppivät kauan aikaa veneen ympärillä. Kävimme snorklaamassa erilaisia riuttoja ja yhdellä vedenalaisella tulivuorella, joka oli melko mieleenpainuva kokemus!

Vietimme Wehillä yhteensä 10 päivää, mikä oli enemmän kuin, mitä alunperin olimme suunnitelleet. Kaiken kaikkiaan Weh oli matkakohde, jonne oli nopea ja helppo matkustaa, ilmasto oli aurinkoisen lempä, sukellusvedet upeita, ihmiset ystävällisiä ja ruoka superhyvää ja edullista! Olisimme voineet jatkaa oleilua Wehillä helposti pidempään, mutta matkaa oli jatkettava, että ehtisimme käymään vielä muissa kohteissa. Päätimme lähteä matkustamaan kohti paratiisisaaria, Banyak Islandia, siitä lisää seuraavassa tekstissä!

Käykää muuten vilkaisemassa enemmän kuvia meidän instagram-profiilista, löytyy nimellä meandyoutravellers !

Gabang Beach

Long Beach

Wehin kuppiloissa on mukava nauttia tuoretta robusta kahvia

Passionhedelmää, suoraan bungalowin pihasta!

Saaren keskiosa on täynnä viidakkoa

Leikkisät delfiinit!

Santai sumurtiga ranta – tässä kelpaa levytellä!

Santai Sumurtiga

15/04/2019 meandyoutravellers

Minipostaus Hong Kongista

Hong Kong. Yli 7 miljoonan ihmisen Kiinan erityishallintoalue. Lentokentällä ollaan vierailtu monta kertaa, mutta tällä kertaa päätettiin jalkautua kaupungille asti. Olipa mukava, kun oli Manilassa vielä jotain mitä odottaa ennen kotiinlähtöä. Meillä oli Hong Kongiin varattu yksi päivä ja yksi yö aikaa. Eli käytännössä 24h. Oltiin myös etukäteen päätetty, että halutaan käydä Macaossa, mikä on myös erillinen Kiinan erityishallintoalue, mikä tunnetaan sen casinoista ja jonka vuoksi me (Mikko) sinne myös haluttiin lähteä. Manilassa selailtiin agoda.com:sta budjettihostellia Hong Kongista, koska meillä oli aikaa käytännössä vain 4 tuntia käydä nukkumassa huoneella ennen kentälle lähtöä. Huomattiin siinä selaillessa, että kaikki budjettivaihtoehdot sijaitsivat Kowloonissa, Tsim Tsa Tsuin alueella. Ajateltiin sen siis olevan tyypillinen suuren kaupungin reppureissaaja-aluetta, siihen enempää sitten tutustumatta. Guesthouseja oli ihan älyttömästi ja varattiin hyvät arvostelut saanut Toms Guesthouse Tsim Tsa Tsuin alueelta. 17e/yö kahdelta. Lento aamulla Manilasta Hong Kongiin, about 2 tuntia ja perillä kentällä ostettiin metroliput kaupunkiin. Matkaa kentältä ”mestoille” on kuitenkin noin 40 kilometriä ja lipun hinta noin 10 euroa/hlö. Metro keskustaan oli tosi kätevä ja helppo. Sieltä vielä ilmainen lentokenttäbussi hotellille. Meidän ”hotellin” eteen se ei yllättäen pysähtynyt, mutta siihen lähistölle kuitenkin näppärästi päästiin. Paikalle päästyämme selvisi, että suurin osa guesthouseista sijaitsivat Chung King Mansion rakennuksessa, mikä on 16-kerroksinen kerrostalokompleksi, ja koostuu ainakin neljästä eri rapusta. Sisälle astuttua ei oikein tiedä mihin olisi tullut, niskassa oli heti vajaa kymmenen kaupustelijaa kauppaamassa pukuja, feikkiasusteita, majapaikkaa jne. Pitkät pimeät käytävät oli täynnä eri etnisten ryhmien ”liiketiloja”, eli pienia kauppoja, ravintoloita jne. Löydettiin tiemme hissille ja ja meiltä tultiin kyselemään kenen guesthouseen olimme menossa ja mies osoitti tietä C-rappuun, 16 krs. Hisseissä näytti olevan kamerat ja hissiä odotellessa saattoi katsella minkälaista jengiä hississä kulki. Löysimme tiemme Tompan guesthouseen, ja vähän jännitti minkälainen luukku siellä on luvassa, kun koko kerrostalokompleksi vaikutti aika hurjalta. Yllätykseksi siellä oli ihan asiallinen vastaanotto ja saatiin upgreidattu huonekin ilman pyyntöä. Huone oli melko kompakti, ehkä noin 3-4 neliön luukku, mutta siisti ja puhdas! Aivan sopiva muutaman tunnin nukkumistarkoitukseen. Luin jostain, että chungking mansionsin kerrostalokomplekseissa nukkuu öisin jopa 5000 ihmistä, joten ei tarvi ihmetellä, että huoneet ovat näin pieniä, koska tilaa tarvitaan.

Käytiin lounaalla Din Tai Fung- ravintolassa, mikä on useana vuotena saanut michelin tähtiä. Syötiin dumplingeja, kevätkääryleitä, härkää ja nuudelikeittoa, ja ruoka oli uskomattoman hyvää! Hintaa tälle annokselle tuli ainoastaan 15e/hlö. Lounaan jälkeen lähdettiin pikareissulle Macaon kasinokaupunkiin, mitä kutsutaankin Kiinan Las Vegasiksi. Tällä hetkellä sen casinot tahkovat neljä kertaa enemmän rahaa kuin Vegasissa! Laivamatka Hong Kongista tänne maksaa noin 20e suunta ja matka kestää noin tunnin vaikka matkaa onkin 60 kilometriä! Olipa muuten aika hurjat kyydit laivassa, ei ole ennen tullut tuollaisessa 95km/h vauhtia ajavassa paatissa oltua. Paluumatkalla aallot olivat niin korkeat, että laiva kirjaimellisesti hyppi ilmassa. Macaossa oli tällä hetkellä erittäin hiljaista ja kadut huusivat tyhjyyttään. Casinolla oli kuitenkin melko paljon väkeä. Tammikuu on Macaon ja Hong Kongin kylmin kuukausi, ja lämpötila meidän matkan aikana siellä oli noin 17-20 astetta. Macaon reissun jälkeen ei jaksettu enään lähteä nähtävyyksiä Hong Kongissa katselemaan vaan aloimme painelemaan hostellille päin. Filippiinien reissulta jäi vähän päälle tuo säästäminen ja budjetin laskeminen jotenka ajattelimme säästää ja hypätä bussiin. Kysyttiin vähän paikallisilta neuvoa ja löydettiin bussi mikä ajaisi meidän lähistölle. Kiinalaiset muuten vaikuttavat puhuvan melkoisen huonosti englantia. Suurin osa keneltä kysyttiin apua ei puhunut englantia ollenkaan. Noniin päästiin bussiin ja kuski pyysi 9,16 dollaria per henkilö. Tarjosin kuskille 50 dollaria ja kuski sanoi että elä anna rahaa minulle vaan pistä se tuohon laatikkoon. Ok dollarit laatikkoon ja jäin odottelemaan vaihtorahaa, eikä mitään tapahtunut. Pyysin kuskilta vaihtorahaa ja kuski ilmoitti, että ei sillä oo vaihtorahaa, eikä mun 50 dollarista voi ottaa laatikosta takaisin. Bussi tuli siis melko kalliiksi. Täytyy siis hommata tasaraha bussiin jos sillä aikoo Hong Kongissa matkustaa. Älytön systeemi. Matkaa piti jatkaa bussipysäkin jälkeen vielä 5 kilsaa taksilla, että se siitä pennin pyöritttämisestä. 😀 Taksikuskin viisauksiin kotimatkalla kuului ”Trump on terroristi” ja ”Be careful” varmaan kymmenen kertaa kun hypättiin taksista ulos. Viisi intialaista naamaa tuijotti jo taksin ikkunassa kun oltiin hyppäämässä taksista ulos ja he koittivat kaupata meille huumeita. Chungking mansions oli yöllä vielä hurjempi paikka kuin päivällä, mutta voisin yöpyä siellä vastaavassa tilanteessa, kun aikaa ei majapaikassa tule vietettyä. Hong Kongia palaamme varmasti vielä tulevaisuudessa kiertelemään tarkemmin, kun siellä tulee niin usein välilasku tehtyä. Tässä muutama kuva vielä loppuun. Akku oli niin sipissä että kovin montaa kuvaa ei saatu räpsittyä, mutta tässä pari:

Tom’s Guesthouse

Chinese medicine

Macao

Macao

11h lentomatka Hong Kongista Tukholmaan, mutta eipä haitannut, sillä tilaa oli

08/02/2017 meandyoutravellers

Samar, Filippiinit

Heippa! Tässä tulee luvattua jatkoa edelliseen postaukseen! Eli siis Gubatin jälkeen mehän päätimme lähteä Samarilla sijaitseville Biri saarille, koska se oli lähellä ja paikalliset suosittelivat sitä meille. Kaakkois-Luzon on kyllä yllättänyt turismin määrän vähyydellään. Ollaan tähän asti törmätty ihan vain muutamaan länsimaalaiseen. Kaikissa paikoissa missä ollaan käyty, ollaan saatu olla ihan keskenään, kuten viime viikolla Legaspin tippukiviluolassa, tai Gubatin uskomattomalla vesiputouksella. En osaa sanoa onko täällä aina näin rauhallista, vai onko joulukuun taifuunilla osuutta asiaan. Tällä alueella ei myöskään selvästikään rakenneta niin paljon ravintoloita tai hostelleja, koska taifuuni iskee tänne ainakin 10 kertaa vuodessa melko pahasti. Lola Sayonilla olimme kuulemma kolmannet suomalaiset, jotka olivat käyneet siellä. Totta vai tarua, en tiedä..

Biri Islands- koostuu useasta eri saaresta. Matkustimme Gubatista ensin Matnogiin (~50km), josta kahden euron hintaan pääsi isolla laivalla ensin Samarin Alleniin ja sieltä lyhyellä paattimatkalla Biri-saarille. Birin saarista taisi lukea Lonely Planet- kirjassa yksi kappale ja netistä ei löytynyt oikeastaan mitään tietoa, joten meillä ei taaskaan ollut mitään mitä odottaa saarelta. Saavuimme Birin ns. pääsaaren rantaan, mistä moottoripyörätaksilla reilu euron hintaan pyyhälsimme ensimmäiseen majapaikkaan, Biri dive resort muistaakseni nimeltään. Olimme ainoat asukkaat hotellissa, ja hotelli vaikutti vähän parhaat päivänsä nähneeltä, eikä henkilökunta vaikuttanut koskaan olevan paikalla. No tänne jäätiin yhdeksi yöksi ja lähdimme tutkimaan paikkoja. Ensimmäisenä meille kerrottiin, että meidän pitää mennä lähistöllä sijaitsevaan tourist officeen ja ilmottautua saarella olevaksi. Toimistossa meille alettiin heti tyrkyttämään reissua saaren päässä oleville rock formationeille (en tiedä mikä se on suomeksi), mikä olikin muuten ainut asia mitä netistä löysimme Biri-saarista. Kuulimme sen olevan suojeltu kohde, ja että sinne ei saa mennä ilman opasta, eikä maksua. Kerrottiin, että aiomme käydä siellä, mutta tänään ei ole tarkoitus käydä siellä. Virkailijat toimistossa olivat hieman hyökkääviä, ja uhkasivat meitä jossain vaiheessa poliiseillakin, kun luulivat jostain syystä, että lähtisimme salaa sinne omin päin. 😀 Koko saareltahan löytyi sitten siis ainoastaan kaksi ”ravintolaa”, joista toinen oli illalla suljettu, ja toisesta paikasta sai ainoastaan paistettua kanaa, riisiä, munia tai ”hampurilaisia”.

Seuraavana päivänä käytiin oppaan kanssa kiertämässä kivimuodostelmat, jotka ovat ilmeisesti miljoonia vuosia vanhoja, ja nousevat tyynenmeren reunalta kymmenien metrien korkeuteen. Muodostelmien välissä oli kristallinturkooseja, merilaguuneja. Täällä taas oli melkoisen hyvät kuvausmahdollisuudet, koska ainoastaan viimeisellä etapilla törmäsimme yhteen turistiporukkaan, jonka seassa oli yksi länsimaalainen. Kivien huipulla tyynenmeren laidalla, tuntui vähän niin kuin olisi ollut ”maailman reunalla”. Paikka hurmasi karuudellaan. Muodostelmat ovat luonnonsuojelualuetta ja maasto melko haasteellista, joten sinne ei ilman opasta ole mahdollista lähteä. Opas maksoi kyytien kanssa n. 4e/hlö, ei kallis siis, mutta liikkumisen opastamisen lisäksi opas ei tuonut mielestäni hirveästi lisäarvoa reissulle, koska hän ei osannut esimerkiksi kertoa miten ja milloin kivimuodostelmat ovat syntyneet :D. Vaihdoimme seuraavaksi yöksi paikkaa naapurissa olevaan Villa Amoriin miellyttävämmän miljöön vuoksi ja myöskin sen takia, että paikasta sai myös paikallisen perheen tekemää kotiruokaa, mistä sai ehkä tähän asti reissun parasta ruokaa! Villan pihasta myös voi lähteä merelle kokeilemaan paddle lautailua ja lautoja saa villasta ilmaiseksi lainaan. Viihdyttiin täällä pari yötä, saarella ei mahdottomasti tekemistä ollut, kun minkään kulkupelin vuokraus ei ollut mahdollista, että olisi päässyt saarta tutkimaan, ja saarella ei muuten ollut biitsiä, mikä tuli hieman yllätyksenä saarelle, kun mentiin.

Parin yön jälkeen matkasimme takaisin Samarin Alleniin ja vieressä olevalta Victorian satamasta puolen tunnin paatilla San Antonio- nimiselle saarelle. Kaikki muuten tuntuvat kauppaavan täällä ”special trip”- hintaisia reissuja, joka tarkoittaa sitä, että vene on ainoastaan meidän käyttöön, mutta ei välttämättä käytännössä tarkoita sitä. Paikallista paattia kysyttäessä, jotkut esittävät tyhmää niin kuin ei koskaan olisivatkaan kuulleet sellaista sanaakaan. Paikallinen paatti on tottakai halvempi. San Antonio vaikutti heti veneen rantaan saapuessa kauniilta, melko pienehköltä saarelta, missä oli pitkiä rantoja, ja turkoosia kristallinkirkasta vettä. ”Turistitoimistossa” taas käytiin puumerkit kirjoittamassa vihkoon, ja huomattiin samalla, että koko saarella on meidän lisäksi kaksi turistia. Käytiin katsomassa saaren kaikki majapaikkavaihtoehdot (4) ja päädyttiin Haven of Fun nimiseen yöpaikkaan. Ison bambumökin hinta 7,5e per hlö yöltä, ihan rannassa. Saarelta löytyy myös yksi sukellusresortti, mutta se näytti olevan meidän paikalla ollessa kiinni. Jonkun verran oli vielä korjaustöitä taifuunin jälkeen osassa paikkaa kesken. Saari on kiva paikka rentoutumiseen, uimiseen sekä vaikka saarihyppelyyn niin kuin me teimme. Häslättiin yhden päivän saarihyppelyressu lähistöllä (2h paattimatka) oleville ”seven islands”- saarille. Oma paatti, oma kuski, ei muita turisteja, hintaa 15e/hlö. Saimme valita itse missä haluamme käydä, ja kauanko haluamme saarilla olla. Ympäristö oli täynnä upeita autioita saaria, ja yhdellä saarella näytti olevan myös hieno resortti, mutta sinne saarelle ei päässyt ilman varausta. Lisäksi joillakin saarilla oli paikallista asumusta. San Antoniossa ei ole automaatteja, joten kannattaa ottaa rahaa tarpeeksi mukaan, mikäli tänne saarelle päätyy. Lähin ja ainoa Pohjois-Samarin automaatti on Catarmanissa. Sinne siis suuntasimmekin seuraavaksi, koska rahat loppuivat kesken. Tultiin tiistaina tähän Catarmanin lähistöllä olevalle bobon beachille, koska sunnuntaina lennetään Catarmanin pikkukentältä pois Samarilta. Lento kestää ainoastaan tunnin. Täälläkin usea majapaikka on suljettu ja avoinna olevia majapaikkoja on tällä hetkellä 3. Bobon beachilla on hyvää surffausta ja aaltoja löytyy niin alotteilijoille, kuin vähän kokeneemmillekkin surffareille. Lähempänä Catarmania on White Beach, jota käytiin skootterilla eilen katsomassa, on ehkä kivempi rannalla lötköttelyyn ja on myös loistava paikka surffaamiseen ja uimiseen. Huomenna tosiaan lähetään Manilaan yöksi ja maanantaina sitten matka jatkuu Hong Kongiin yhden yön reissulle. Katsotaan jos Hong Kongista vielä lyhyen postauksen kirjoittelisi. Näkemisiin!

Biri Island

Biri Island

Villa Amor, Biri

Rock Formations, Biri

Merilaguuni

San Antonio

San Antonio

Pink Beach in seven islands

Pink Beach

In Seven Islands

Bobon beach B&C resort

Tässä näkyy vähän meidän reittiä tällä reissulla

04/02/2017 meandyoutravellers

Vähemmän tunnettu Kaakkois-Filippiinit; Bicol

Heipä hei! Tässä on kaksi ja puoli viikkoa reissussa nyt vierähtänyt ilman että blogia ollaan päästy kirjoittamaan. Syy tähän se, että netti on ollut onnettoman huono paikoissa missä ollaan oltu. Ostettiin rajaton netti kuukaudeksi, että päästäisiin tarvittaessa nettiin ja että Mikko pääsisi tekemään koulujuttuja, mutta päädyttiin vahingossa ostamaan sellaisen operaattorin netti mikä nyt ei sitten ole toiminut juuri ollenkaan. Wifiä ei myöskään ole ollut tarjolla meidän majapaikoissa.

Saavuimme siis pari viikkoa sitten SASin lennoilla Hong Kongin kautta Filippiineille pääkaupunkiin Manilaan. SAS lentoyhtiönä oli ihan OK, mutta ei vedä vertoja meidän mielestä esim Cathay Pacificille. Manilassa meitä odotti pari kaveria wanderers guesthousessa, joiden kanssa olimme jo aiemmin sopineet, että teemme tärskyt siellä. Olimme suunnitelleet reissua sen verran, että lähtisimme tutkimaan Kaakkois-Filippiinejä ja tarkoitus oli alun perin lähteä Calaguas-saarille reissun alkuun. Saatiin sitten yöllä yhden aikaan kuningasidea, että mitä jos vaihdetaankin vähän reissusuunnitelmaa ja lennetään tunnin lentomatka Legaspiin ja skipataan Calaguas-saaret, koska sinne olisi ollut tolkuttoman pitkä bussimatka, ja olisi menetetty sen takia päivä reissusta bussissa istuen. No ostettiin sitten lennot neljän tunnin päähän, matkustustahan ei ollut kuin vasta se 24h suunnilleen takana. Manilan Wanderers guesthouse on rento budejttihostelli hyvällä hintalaatu-suhteella, missä on myös mukava ”open rooftop”- baari missä voi nautiskella ruokia ja juomia. Huoneita löytyy dormeista ”sviitteihin”, mutta ei välttämättä kannata odottaa ihan sviittitasoista yöpymistä nimestä huolimatta 😀 17 eurolla saa siistin, ilmastoidun huoneen jaetulla kylppärillä. Huoneelle ei tällä kertaa tullut käyttöä suunnitelman muutoksen takia 😀

Aikamoisen sähläyksen jälkeen päästiin nousemaan koneeseen Manilan kentältä Legaspia kohti. Aamulla perille päästyä taidettiin nukkua lähes koko seuraava päivä ja seuraavana päivänä lähdettiin katselemaan ympäristöä. Vuokrattiin Legaspista pärrät, ilmeisesti siellä on vain yksi paikka mistä niitä saa vuokrattua, kun ei tahtonut aluksi koko kylästä skoottereita löytyä. Maisemat Legaspissa on dramaattisen upeat. Tulivuori Mayon, mikä on valittu maailman kauneimmaksi tulivuoreksi sen täydellisen muodon takia, vilkkuu silmään joka horisontissa. Se nousee lähes kahden ja puolen kilometrin korkeuteen, ja on yksi maailman vaarallisimmista tulivuorista. Se on purkautunut 1900 luvun jälkeen räjähdysmäisesti 15 kertaa. Kraaterista tupruaa jatkuvaa savua/höyryä. Trekkaamaan olisi mahdollista lähteä vuorelle, mutta meidän matkan aikana tulivuoren status oli ”restless” ja viime purkauksesta oli jo sen verran aikaa, että ei haluttu ottaa riskiä lähteä trekkaamaan. Ajeltiin skooterilla ihaillen maisemia ja löydettiin sattumalta uskomaton tippukivi luola jota käytettiin toisen maailmansodan aikaan piiloutumiseen. Luola oli melkoisen iso ja paikallinen opas tuli näyttämään meille sieltä paikkoja ja kertoi myös yksityiskohtia sieltä. Kaakkois-Filippiineillä ei ole paljon (juuri ollenkaan) tullut länsimaalaisia turisteja vastaan ja ollaan taas oltu melkoinen ihmetyksen kohde täällä. Ihmiset täällä ottavat turistit hyvin vastaan ja kaikki ovat ystävällisiä, kiinnostuneita ja puhuvat melko hyvin englantia. Kaakkois-Filippiineillä on muuten selvästi muita Filippiinien osia parempaa ruokaa, mikä oli positiivinen yllätys edellisen Filippiinien reissun jälkeen. Legaspissa jos käy kannattaa testata paikallista erikoisuutta chili-jäätelöä, mikä oli erikoisen hyvää.

Legaspin jälkeen jatkoimme matkaa manteretta alaspäin kohti Gubatia, Lola Sayon surf campia, mihin olimme netissä aiemmin törmänneet. Emme olleet tehnyt varausta etukäteen, vaan lähdimme katsomaan mitä on vastassa. Matkaa oli pari tuntia bussilla ja puoli tuntia jeepillä, ja hintaa matkalle kertyi yhteensä 2 euroa. Saavuttiin mestoille ja paikka oli yllätyksellisesti täynnä. Paikassa yöpyi paikallinen iso opiskelijaporukka viikonlopun yli. Saatiin homma selvitettyä ja yövyttiin samassa pihamaassa paikallisten työmiesten bungalowissa ensimmäiset pari yötä, jonka jälkeen päästiin siirtymään ranta bungalowiin. Bungalowin hinta per yö 4e/hlö. Ihmiset täällä oli huippuja ja muutenkin koko paikassa vallitsi aika rento meininki. Eräänäkin päivänä kävimme yhden paikallisen miehen kanssa ostamassa marketeilta kasviksia ja kanaa, joista illalla kokkasimme itse heidän keittiössään vartaita ja grillasimme ne illalla piha-alueella. Tekipä siellä eräs paikallinen tatuointejakin bungalowin alakerrassa. Ihan lähistöllä ei yhtä kauppaa lukuunottamatta ei muita palveluja löytynyt. Riksalla pääsi isolle kylälle ostoksille parin euron hintaan. Ranta täällä ei ole kovin hyvä uimiseen, sillä rantaan tulee aaltoja kokoajan. Pojat kävikin surfaamassa täällä muutaman kerran. Tänne iski 4-luokan taifuuni kuukausi sitten, mikä on näkynyt rannoilla ainakin roskan ja risujen määränä.

Käytiin myös yhtenä päivänä katsomassa paikallisten isäntien ajanviettoa, eli vedonlyöntiä kukkotappeluareenassa. Filippiineillä kukkotappelut ovat suosittuja ja myöskin laillisia. Vedonlyöntisummat alkavat viidestä eurosta ylöspäin, ja jos veikkaa oikein, saa tuplahinnan rahalleen. Eihän tuo aivan eettistä hommaa ole, mutta menehtyneet kukot kuitenkin menevät perheiden ruuaksi kisailun jälkeen. Samana tai olisiko ollut seuraavana päivänä käytiin myös lähistöllä olevalla upealla vesiputouksella, jonka alaosassa pysty myös uimaan. Lähistöllä olisi ollut paljon muutakin nähtävää, mutta kuusi päivää jo vierähti täällä nopeasti ja oli aika jatkaa seuraaviin maisemiin. Niistä seuraavassa kirjoituksessa lisää!

Tässä hieman ajankohtaisia hintoja, sikäli ne aina kiinnostaa:

Kanacurry ja riisi annos ”ravintolassa” n. 4e

1 litran vesipullo kaupassa n. 0,4 e

Kilo hedelmiä kaupasta 2 e

San Miguel 0,33l n. 0,4 e

2 kilon tonnikala marketilta n. 1,5e

Aamupala n. 1e

Taksin hinta aloitusmaksu 0,8e ja sen jälkeen 0,15 e/km

Maan sisäiset lennot 30-100e riippuu milloin ostaa

Paikallinen sim-kortti 1e, rajaton netti kuukaudeksi 202, tai esim 350MB 3 päiväksi 1e

Tässä muutama kuva loppuun. Ensi kertaan!

Upea Mt. Mayon!

Bicolilaista ruokaa

Lola Sayon Surf Camp, Gubatissa

Meidän parin yön paikallisten työmiesten mökki

Meidän tekemiä grillivartaita

Paikallinen grillikioski

Vesiputous Gubatissa

01/02/2017 meandyoutravellers

Kuala Lumpur (Malaysia)

Täällä ollaan, Kuala Lumpurissa, Malesian pääkaupungissa. Tartuttiin tilaisuuteen lähteä formuloita katsomaan, koska harvoimpa ne sattuu yhtä aikaa olemaan lähistöllä kun reissussa on. Malesian GP:n saa lisäksi todella edullisesti lippuja niin olihan se lähdettävä. Liput sai ostettua netistä, hintaan sisältyy kisat perjantaista sunnuntaihin ja sunnuntain after partyt, jossa tänä vuonna esiintyy Usher. Ollaan nyt viisi yötä Kuala Lumpurissa, jonka jälkeen lähdetään takaisin Jakartaan, mistä sitten kotimatka alkaa… Varattiin viideksi yöksi majoitus One stop residence&office:sta 10e/hlö/yö. Oltiin hieman epäileviä majoituksen suhteen koska se vaikutti liian hienolta ollakseen niin halpa, hotelli kyllä sijaitsiee vähän huonomaineisella alueella, joten alhainen hinta johtunee siitä. No se ei onneksi näkynyt mitenkään, sijainti oli oikeastaan aika loistava, 10 minuutin matka keskustaan ja metroasemalle. Ja hotelli? Boom! Jäätävän kokoinen huoneisto, keittiö, olohuone, makuuhuone, kylpyhuone (vedettävä wc-pönttö,ah mitä luksusta), lisäksi samassa kerroksessa oli ulkouima-allas ja kuntosali. Niin ja se ilmastointi. Meillähän ei Indonesiassa ollut aina edes tuuletinta, saatika ilmastointia yöllä. Mutta KL:ssä ilmastointi on aika ehdoton, koska kuka nukkuu kerrostalossa 30 asteen helteessä ja ilmankosteuskin lähentelee 100 prosenttia.

Perjantain asialistalla meillä oli etsiä jostain valkoinen lakana ja sininen permanenttitussi, koska haluttiin tehdä Suomen lippu kisoihin. Makassarissa se oli ihan mahdoton tehtävä, koska paikalliset eivät ymmärtäneet englantia, yritimme selvittää asiaa indonesiaksi google translatorin avulla, mutta se ei selventänyt asiaa yhtään. Meille tarjottiin jotain teekeksejä kun pyydettiin valkoista lakanaa…

Hotellin lähistöltä löytyi Ikea, sieltähän me löydettiin kaikki tarpeellinen, Suomen lipulle tuli hintaa kymmenisen euroa. Piti myös käydä syömässä lihapullat, koska oltiin syöty neljä viikkoa kalaa ja riisiä kaksi kertaa päivässä 😀 Lisäksi perjantaina käytiin klubeilemassa Zoukissa, mikä on ränkätty maailman 26 hienoimmaksi klubiksi. Syy oikeastaan miksi sinne lähdettiin oli se, että siellä esiintyi r3hab niin käytiin sitä kuuntelemassa ja se sijaitsi niin lähellä meidän hotellia.

Ostettiin kahdelle päivälle metropassit kisoihin. Niillä kisoihin siirtyminen ja sieltä pois on erittäin helppoa ja sujuvaa. Kahdelta päivältä edestakainen siirtyminen Sepangiin ja takaisin 40e/hlö. Huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin taksi ja nopeampi. Taksilla liikkuminen on melko edullista, varsinkin lyhyillä matkoilla käytettiin taksia paljon. Esim meidän hotellilta Bukit Bintangin alueelle, vartin matka, maksoi 2,5 euroa. Tullessa Malesiaan häslättiin taksi 80 ringeten hintaan kentältä keskustaan, eli noin 17 eurolla 60 kilsan matka. Punaisen väriset taksit ovat halvimpia. Aikaisempina vuosina turisteja on ukotettu tosi pahasti takseissa. Kuskit ei ole suostunut ajamaan mittari päällä, vaan ovat pyytäneet etukäteen moninkertaista summaa kyydistä. Tähän asiaan on kuitenkin puututtu, ja kuskit saavat kovia rangaistuksia nykyään siitä, jos koittavat huijata tällä tavalla turisteja. Meitäkin yritettiin varsinkin yöaikaan huijata, mutta melko helposti löytyy kuski, joka ajelee mittari päällä.

Kisat oli todella mahtava ja unohtumaton kokemus! Mahtava tunnelma. Sääkään ei olisi voinut olla parempi. Kuala Lumpurissa yleensä satelee tosi paljon niin oltiin varauduttu kahdella isolla sateenvarjolla ja sadetakeilla, mutta niitä ei tarvittu muuta kuin suojautumaan välillä auringonpaahteelta. Järjestelyt olivat pääosin hyvät ja radan ulkopuolinen alue oli siisti, kaikennäköistä F1 härpäkettä myynnissä kovaan hintaan ja ruokakojuja joka puolella. Se mikä oli erikoista niin juotavaa ei tuntunut saavan mistään. Vesi oli kortilla ja olut oli vielä enemmän kortilla. Sunnuntain kisapäivänä olut loppui jo klo 16 jokapaikasta, kisaa oli kestänyt siis tunnin… 😀 Kierrettiin janoisena koko alue läpi kisojen jälkeen josko ois after partyihin saanut muutaman olusen, mutta turhaan. Se oli loppunut joka paikasta! Ei saatu yhtään olutta koko kisapäivänä, mutta eipä annettu sen haitata 😀 Kisat oli jokatapauksessa uskomaton kokemus!

Muina päivinä käytiin pyörimässä keskustassa, tottakai ottamassa selfiet Petronas Twin Towereilla, syötiin hyvin(paljon) ja käytiin vähän juhlimassakin. Paras sapuska taisi löytyä Little Indiasta, intialaisesta ruuasta kun tykätään. KL:ssa asuu paljon paljon intialaisia ja mm. Bricksfieldista löytyy Little India mistä saa takuuhyvät mätöt. Lisäksi intialaiset myyvät alkoholia puolet halvemmalla, kuin paikalliset, eli mikäli sinun täytyy ostaa olutta, osta se intialaisilta. Paikalliset myivät 0.5l olutta 12 ringeten (2,5 eur) hintaan, Intialaiset 5,5 ringeten (1,3 eur) hintaan.

Viisi yötä oli meille ihan sopiva visiitti Kuala Lumpuriin. Viiden viikon reissu alkaa olemaan nyt taputeltu ja melko rankahko kotimatka alkaa. Edessä rapsakat viisi lentoa kotiin, joista pisin 12,5 tuntia. Mutta kotiin ei ole kiire niin eipä se haittaa.

Viimeistelen tätä blogia Suomessa, kotikoneella, missä kirjoitettiin ensimmäinen blogipäivitys kuutisen viikkoa sitten. Ollaan oltu nyt kolme päivää Suomessa ja onhan täällä kylmä. Viidessä viikossa kesä on muuttunut syksyksi ja niin edespäin. No toivottavasti seuraavaan reissuun ei ole pitkä aika ja sitä voikin alkaa jo suunnittelemaan minne päin maailmaa se seuraavaksi kohdistuu 🙂

Petronas Twin Towers ja kuvanlaatu 5/5

Lippukauppa

Paikallista perinneruokaa

Sepang International Circuit

Sepang International Circuit

Ei ehtiny napata kuvaa ennenku sotkettiin lautaset. Tämä siis sieltä Little Indiasta.

Intialainen kahvi

Usherin konsertti ei viihdyttänyt

ja vielä yksi hyvälaatuinen kuva täältä towereilta

09/10/2016 meandyoutravellers

Tana Toraja-Pantai Bara

Päivän viiveellä päästiin lähtemään Tentenasta, koska bussissa ei ollutkaan meille tilaa vaikka olimme liput varanneet. Eipä tämä ollu mitenkään kovin yllättävää Indonesiassa kun ollaan. Tämmöstä sattuu. No saatiin kuitenkin onneksi ilmainen yöpaikka korvaukseksi häsläyksestä. Törmättiin muuten Tentenassa kahteen saksalaiseen reissaajaan, joihin oltiin tutustuttu pari viikkoa aiemmin Togeaneilla. Lähdimme heidän kanssaan yhtä matkaa bussilla ensin Pulapaoon ja jaoimme neljästään auton Rantepaoon, koska bussi ei mennyt päivisin suoraan sinne. Bussi- ja automatka kesti yhteensä noin 14 tuntia ja maksoi yhteensä 15 euroa per/hlö. Teiden kunnosta kertonee aika paljon se, että 280 kilometrin bussimatkaan meni 10 tuntia ja kerran pysähdyttiin syömään sillä matkalla. Nokkelimmat laskee keskinopeuden 😀 Yhteydet Sulawesilla on vähän huonohkoja ja monesti joutuu varsinkin jos aikataulu ei ole kovin joustava maksamaan yksityisauton ja ne on melko kalliita. Hinta on per auto, eli mitä enempi matkustajia sen halvempi hinta. Päätettiin lähteä Tana Torayaan/Rantepaoon, koska kaikki kehuivat tätä paikkaa niin paljon ja täällä pääsee näkemään sellaista kulttuuria mitä ei ole enään jäljellä missään muualla maailmassa. Ihmiset täällä ovat kristittyjä sekä animisteja. Animistit säästävät koko elämänsä ajan kaikki rahansa kuolemaa tai hautajaisa varten. Hautajaisseremoniat ovat pitkiä ja kestävät yleensä kolme päivää, hautajaisien seremoniaosuudessa uhrataan vesipuhveleita ja sikoja. Viikonloppuisin kylällä on marketteja, missä mekin käytiin, sieltä paikalliset ostavat seremonioita varten puhveleita uhrattavaksi. Hinta riippuu eläimen koosta, sarvien pituudesta ja väristä. Albiinopuhvelit maksavat jopa 8000 euroa. Isoissa hautajaisissa uhrataan jopa parikymmentä puhvelia. Me kävimme melko suurissa noin 600 vieraan hautajaisissa. Rantepaon ja tana torayan ympäristössä on kallioiden seinämissä hautakammioita, jonne ruumiit siirretään. Kävimme myös katsomassa vauvahautoja, niistä tuoreimmat ovat 30 vuotta vanhoja, koska nykyään vauvoja rokotetaan eikä kuolleisuus ole enään niin suuri. Vauvat on haudattu puihin, johon on kaivettu pieni kolo ja peitetty verkolla. Animistit uskovat, että vauvan sielu jatkaa elämistä puussa, jonka takia ne on sinne haudattu. Rantepaossa on mukava vuoristoilmasto, päivällä on melko kuumaa ja öisin viilenee reippaasti, toisin kuin rantakohteissa. Yöllä lämpötila laskee jopa 13 asteseen. Ympäristö on kaunista, korkeita vuoristoja ja joka puolella vihreitä riisipeltoja, sekä paikallisia erikoisen näköisiä taloja. Toiselle päivälle Rantepaossa varattiin opas, jonka kanssa trekkasimme Batutumongan vuoristokylään. Se sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Jos Una Unan trekki oli raskas, tämä oli meille extremeä. Jyrkkää nousua 5 tuntia pilvien yläpuolelle! Oltiin ihan poikki kun päästiin perille, mutta olipa trekki maisemien arvoinen.

Rantepaon jälkeen päätettiin lähteä Pantai Biralle, Sulawesin eteläosaan rantakohteeseen rentoutumaan. Meidän täytyi edetä jokatapauksessa kohti Makassaria, koska sieltä lennetään pois Sulawesiltä. Pantai Biralle pääsee melko helposti ja edullisesti Makassarista. Yövyttiin Biralla Riswah guesthousessa, mikä oli hintalaatu suhteeltaan tosi hyvä paikka. Vuokrattiin skootteri päiväksi ja ajeltiin 4 kilometrin päässä olevalle Pantai Baran rannalle, koska itse Biran ranta ei ollut kummoinen, täynnä paikallisia turisteja. Baran ranta on aivan uskomattoman hieno, turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, pitkä leveä ranta tyhjillään. Rannalla ei ollut meidän lisäksi oikeastaan ketään. Meressä on hiekkapohja, joka on tosi miellyttävä uimista varten ja koralliriutta alkaa 100 metriä rannasta, missä on todella hyvää snorklausta. Biralla on myös tosi hyvää sukellusta, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa siihen. Tänään tultiin takaisin Makassariin, huomenna lähdetään vähän extempore reissulle Malesiaan, koska siellä on viikonloppuna formulat niin ostettiinpa liput sinne. Ja koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä olkaa hyvät 🙂

Rantepaon eläinmarketti

Baby craves

Hautoja kalliossa

Tyypillinen paikallinen talo Tana Torajassa

Hautajaiset

Trekkausmaisemia

Pilvien yläpuolella

29/09/2016 meandyoutravellers

Una Una – Tulivuorisaari

Viimeisellä etapilla togeansaarilla, una unalla. Laivamatka oli hieman odotettua pidempi, kesti noin neljä tuntia Kadidirilta paikallisella veneellä ja maksoi kaksi euroa per naama. Pikavene ei ainakaan toistaiseksi kulje Una Unalle, mikä olisi ollut mukavaa, koska olen tällä reissulla tullut erittäin merisairaaksi hitailla paikallisilla veneillä, jotka keinuvat puolelta toiselle melkoisen paljon. Una Unalla on kaksi majoituspaikkaa, ja me suuntasimme tälläkertaa onneksemme Sanctumiin. Mahtava lämmin vastaanotto, letkeä meininki, kaikki toivottivat meidät tervetulleeksi “kotiin” ja koska olimme nälkäisiä, saimme heti sapuskaa ja juotavaa eteen. Ja koska laivamatka oli odotettua pidempi, iho kärähti myös odotettua enemmän, koska nukahdimme skoottereiden ja talotarvikkeiden viereen laivankannella. Mutta onneksi sanctumilla kasvoi aloeveraa, joka melko nopeasti tepsi palaneeseen ihoon. Taas saatiin bungalow merinäköalalla, tietenkin riippumatolla varustettuna. Tälläkään saarella ei ole paikallisten asumusten ja kahden majoituspaikan lisäksi muita palveluja, joten huoneen hintaan taas kuului kaikki ruoat, juomavesi, kahvit, teet. Yö kustantaa 20 euroa, sukeltajat saavat vähän alennusta. Saarelta kuitenkin löytyy pieniä kauppoja paikallisten talojen vierestä, mistä voi ostaa pesutarvikkeita, keksejä, juotavaa tms. Saari on uskomattoman vehreä, odotimme karumpaa ympäristöä, koska tulivuori on purkautunut 30 vuotta sitten ja tuhka peitti silloin 90 prosenttia saaresta. Tulivuori ei näytä perinteiseltä tulivuorelta, jonka keskellä on suuri kraateri, vaan tulivuorta ympäröi viidakko, ja sitä onkin ehkä vaikea erottaa saaresta.

Sanctum on paikka sukeltajille, mutta löytyy saarelta myös tekemistä mikäli ei sukella. Mikko kävi täällä kolme sukellusta, kohteet ovat erittäin lähellä 5-10 minuutin venematkan päässä. Una unalla on erittäin hyvää sukellusta, näkyvyys on hyvä, korallit ovat hyväkuntoisia ja näyttäviä, paljon kaloja mm. isoja barracudaparvia, napoleonfishejä, tonnikaloja ja yksi ryhmä näki jopa valashain. Käytiin parina päivänä myös snorklaamassa ja nähtiin paljon hienoja riuttakaloja.
Yhtenä aamuna lähdettiin trekkaamaan tulivuorelle kahden paikallisen oppaan kanssa. Ensin tunnin skootteriajo lähemmäs tulivuorta, joka oli muuten aikamoista, koska saarella ei ole teitä, vaan käytännössä ajeltiin keskellä viidakkoa, välillä merenrannalla hiekassa jne 😀 No, skootteri kesti kuin kestikin tämän matkan, ja lähdimme kipuamaan huipulle. Matka huipulle oli haastava, ainakin meille koska ei oo trekattu hirveästi. Maasto oli pääsääntöisesti viidakkoa, laavakiveä, vettä polviin asti… Ja ilmasto kuuma, kostea, vuorella myös tulee sadekuuroja huomattavasti enemmän, mitä rannalla. Vuorelta valuu kahdenlaista vettä, toinen osa kylmää ja toinen yli 80 asteista, joten vähän pitää katella mihin sitä astuu. Tulivuoren huipulta nousee höyryä, sehän on siis edelleen aktiivinen tulivuori. Huipulla on kuumia lähteitä, jotka kiehuu ja jonkinlaisia kaasupurkauksia, rikkiä tai jotain vastaavaa joka haisee yhtä pahalle. Huipulta ei ole mitään hienoja näköaloja horisonttiin, mutta oli kyllä ihan hinnansa arvoinen reissu (10e). Trekki on ilmainen, jos sen tekee all by yourself, mutta ei kyllä voida suositella sitä, koska huipulla vuoren pinta oli paikoittain erittäin ontto, ja jos ei tiennyt missä kävellä niin… 😀
Sanctum oli rento paikka, ihana ystävällinen henkilökunta ja meillä helposti vierähtikin täällä muutama päivä oletettua kauemmin, mutta matkaa oli jatkettava viiden yön jälkeen, koska meillä täytyi jättää nyt togean saaret, koska haluamme nähdä sulawesiltä muutakin. Lähdemme katsomaan erikoista kuoleman kulttuuria keskisulawesille.

Tällä hetkellä rentoudutaan Tentenassa, Indonesian kolmanneksi suurimman järven rannalla ja odotellaan bussia kohti Tana Torajaa, edessä on leppoisa 15 tunnin bussimatka. Päivällä vuokrasimme skootterin ja kävimme katselemassa Tentenan ympäristöä, balilaista kylää, vesiputousta, on täällä myös aamumarketti missä myydään paikallisia ruokaerikoisuuksia, kuten lepakoita ja koiria… Jos haluatte yöpyä Tentenassa suosittelemme hotel Victoryä, erittäin hyvä palvelu, siistit huoneet, hyvällä paikalla, huoneet 10 eurosta 13 euroon. Tässä vielä muutama kuva Tentenasta:

Gungung (Volcano) Una Una

Trekkausmaisemaa Una Unalta

Tästä se laava on joskus pyyhkäissyt..

Una Una

Ihmetellään tulivuorta…

Vesiputous Tentenalla

Una Una

Trekkausmaisemia

Lisää trekkausmaisemia

Päiväntasaajalla ollaan

Huoneet Sanctumilla oli valoisia ja siistejä

Saavumme Una Unalle

Sanctum Una Una

Kylätie kauppaan Una Unalla

Vesiputous Tentenalla

22/09/2016 meandyoutravellers

Sulawesi/Togean

Long time no see! Me ollaan oltu kaukana sivistyksestä, eikä olla päästy julkaisemaan blogia, koska nettiä, eikä edes puhelinyhteyksiä ole ollut lähimaillakaan. Mutta blogia on silti kirjoitettu, mutta on odotettu tätä hetkeä että pääsisimme nettiyhteyksien pariin ja saisimme julkaistua tekstit! Asiaa on melkein parilta viikolta, joten lukuintoa Teille!
Saavuimme Sulawesille Makassarin lentokentälle paikallisella lentoyhtiöllä Citilinkillä. Pienen häsläyksen jälkeen saimme kyydin kentältä ja lähdimme etsimään yöpaikkaa. Käytiin katselemassa muutamia vaihtoehtoja ja päädyttiin huoneeseen new legends hostellissa, mikä kustansi 14 euroa yöltä meiltä yhteensä. Makassarin yöpaikat ovat huonohkoja ja kalliita, mutta tämä huone oli kyllä hyvä. Kaupunki on ihan kiva pysähdyspaikka, ja tunnetaan hyvästä ruoasta. Kaupungissa asuu noin miljoona asukasta, muttei näytä siltä. Rannat ovat täynnä paikallisten pieniä ruokakojuja, warungeja. Englannin kieltä puhutaan huonosti, jos ollenkaan, lähes koko Sulawesillä. Kävimme syömässä mm. kiinalaisessa ravintolassa todella hyviä ja tuoreita sukeja. Tilauksen tekeminen oli melko haasteellista, koska tarjoilijat eivät puhuneet sanaakaan englantia, eikä me indonesiaa. Saimme kuitenkin elekielellä tilattua uskomattoman hyvää ruokaa, joka kokattiin pöydässä edessämme. Kävimme iltakävelyllä ja eksyimme rantakadulle, joka tuntui olevan täynnä karaokebaareja. Melko pian kuitekin huomasimme, että ne paikat ei ollleet ainakaan karaokea varten. Muita länkkäreitä näimme neljä, joten olimme melko ihmetys paikallisille ja jouduimme ottamaan kymmeniä selfieitä täkäläisten kanssa. 😀
Emme malttaneet odottaa pääsyä Togean saarille, joten ostimme lennon Sulawesien pohjoisosaan, Luwukiin seuraavalle aamulle. Matka kesti vain 45 minuuttia ja maksoi 40 euroa. Matka olisi taittunut bussillakin, mutta olisi kestänyt päiviä. Luwukista matkasimme autolla seitsemän tuntia Ampanaan, pieneen satamakylään, josta veneet Togeanille lähtevät. Kulkeminen Sulawesillä on hidasta, tiet ovat huonokuntoisia, osittain päällystämättömiä ja mutkaisia. Ampana on pieni satamakylä, jossa ei niinkään ole tekemistä ja nähtävää, mutta Mikko sentään pääsi parturiin 1,30 eurolla. Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin pikaveneellä Togean saaria kohti. Matka ei ollut pitkä, noin 40 minuuttia. Päätimme jäädä ensimmäisellä pysähdyksellä pois, Poya Lisan kohdalla ja olimmekin ainoat ketkä hyppäsivät paatista pois. Näkymä oli uskomattoman kaunis. Tiesimme heti, että pitkä matkustus oli kaiken tämän arvoista. Pieniä paratiisisaaria. Turkoosia merta silmien kantamattomiin, valkoista hiekkaa, bungaloweja vain metrejä rannalta. Maisemat olivat henkeä salpaavia. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi saarelle. Meidän lisäksi saarella oli 5 turistia. Ei tungosta siis, mahtavaa!
Päivät Poya Lisalla on kiireettömiä. Aika kului kuin siivillä pelkästään ihailemalla ympäristöä. Joka puolella kristallin kirkasta, turkoosiakin turkoosimpaa merta. Valkoista hiekkaa. Palmuja. Uintia, snorklausta, auringonottoa, levyttelyä, juttelua muiden reissaajien kanssa. Mitäs sitä muuta tarvitseekaan? Saarella ei ole puhelin- eikä internetyhteyksiä, ei marketteja, ainoastaan perheen omistama homestay, joten totaalinen irtiotto arjesta on taattua. Sähköt toimivat illalla noin kuudesta puoleen yöhön. Vesi tuodaan pienillä paateilla saarelle, joten sitä on käytettävä säästeliäästi. Poya Lisalla saimme kolme ruokaa ja välipalan päivässä, niiden lisäksi kahvit ja juomavesi oli ilmaista. Ruoka oli hyvää, tuoretta ja terveellistä. Söimme päivittäin riisiä, eri tavalla kokattuja kasviksia ja kalaa, sitä mitä kalastajat olivat sattuneet saamaan. Ja tämä kaikki maksoi 12e/hlö sisältäen siis kaiken, ihan kaiken!
Jaoimme yhtenä päivänä veneen kolmen muun henkilön kanssa ja lähdimme snorklaamaan lähistöllä(40min) olevalle atollille, mikä on myös upea sukelluskohde. Näkyvyys oli 40 metriä. Koralli oli monipuolista, paljon pieniä kaloja, lobstereita, hyvällä todennäköisyydellä siellä näkee myös napoleon-kaloja, mutta tällä kertaa me ei nähty niitä. Näimme myös yöllä snorklatessa “lumicrescent planctonia” , se on kuin ilotulitus meren alla! Plankton näkyy kuun valossa, erivärisinä hileinä, kun heilutat vettä. Uskomatonta! Etsimme yhtenä iltana myös kookosrapuja paikallisten kanssa, mitkä voi kasvaa jopa nelikiloisiksi, mutta löysimme vain pienempiä. Vastakkaisrannalla on sukelluskeskus, missä voi pyörähtää käymään vaikka uimalla tai veneellä, ja sukellus täällä pitäisi olla todella hyvää, mutta Mikko ei vielä täällä sukeltanut.
Vietimme Poya Lisalla rentouttavat neljä päivää. Lähdimme seuraavaksi pikkuveneellä Kadidirille, joka on 40 kilometrin päässä Poya Lisalta. Kadidirilla on kolme “resorttia”, mitkä kaikki sijaitsevat vieretysten. Me yövyimme kadidiri paradisessä, mikä kustansi 20 euroa yöltä, sisältäen kaikki ruoat. Saarella on erittäin hyvää snorklausta sekä sukellusta. Mikko kävi yhdellä sukelluksella, jossa näki napoleonfishejä, humphead parrot fishejä, lionfishejä ja paljon perus riuttakaloja. Lähistöllä on myös japanilaisten toisen maailmansodan aikainen hyvin säilynyt pommikone, missä voi käydä sukeltamassa. Näkyvyys sukeltaessa oli 40 metrin luokkaa, ja vedet oli niin lämpimiä, ettei märkäpukua tarvita (+31). Saarella on aistittavissa hieman länsimaalaisempi meininki ja on hyvä paikka asettua ainakin muutamaksi yöksi mikäli haluaa viettää iltaa muiden reissaajien, sekä bintangin kanssa nuotionäärellä. Kadidirilla meillä pyörähti viisi yötä.
Tällä hetkellä ollaan Una Unalla, aktiivisella tulivuorisaarella. Matka tänne kesti viisi tuntia paikallisella veneellä, joka oli siis todella hidas :D. Ensivaikutelmat ovat loistavat! Kirjoitellaan täältä sitten myöhemmin. 🙂 Huomenna lähdetään trekkaamaan tulivuoren huipulle. Täällä on jopa wifi, woop! Mutta se on erittäin rajallinen ja toimii satelliitin kautta, ja lisäksi erittäi kallis, eikä sitä voi käyttää surffaamiseen, ainoastaan viestittelyyn. Mutta palataampas myöhemmin! 🙂