Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Indonesia

Berastagi ja Bukit Lawang – Tulivuoria ja orankeja

Berastagi

Berastagi on pienehkö vuoristokylä 1300 metriä merepinnan yläpuolella. Ilmasto on miellyttävä, +18 – +25 celsiusasteen välillä. Reilun kahden kuuman viikon jälkeen saarilla oli mukava lähteä viilentymään hetkeksi vuoristomaisemiin. Kylä on erittäin vehreä ja siellä viljellään runsaasti eri hedelmä- ja kahvilajikkeita, koska maaperä on niin rikas kahden aktiivisen tulivuoren takia. Tulimme Berastagiin alunperin tulivuoritrekkauksen takia. Toinen tulivuorista, Sibayak on noin 2200 metriä korkea aktiivinen kerrostulivuori, joka ei ole purkautunut lähes 400 vuoteen, joten tulivuorelle on turvallista trekata. Toinen lähistöllä sijaitseva tulivuori, Sinabung sen sijaan on hyvin aktiivinen n. 2400 metriä korkea kerrostulivuori, joka on purkautunut viime vuosina usein, eikä sinne ole kovin turvallista mennä. Tulivuori tunnetaan siitä, että se on hyvin arvaamaton, ja voi purkautua hetkellä minä hyvänsä.

Yövyimme Berastagissa Nachelle Homestayssä. Meidän onneksemme hyvää englantia puhuva perhe oli hyvin avulias ja kiinnostunut kertomaan mitä Berastagissa kannattaa tehdä. Vuokrasimme perheeltä päiväksi skootterin ja ajoimme lähistöllä olevalle, Sipiso-pison 120 metriä korkealle vesiputoukselle. Se on suosittu nähtävyys, ja syystäkin! Se on yksi Indonesian korkeimpia vesiputouksia. Matka tänne oli varsin raskas, mutta jokaisen askeleen arvoinen. 600 porrasta piti taittaa alas ja takaisin ylös. Vesiputoukselta ei ole pitkä matka Toban kraaterijärven pohjoisosaan. Ajoimmekin sinne skootterilla, koska meillä ei ollut tarpeeksi aikaa lähteä itse järvelle yöpymään. Järvi on itseasiassa supertulivuori, joka muodostunut supertulivuoren purkauksessa noin 77 000 vuotta sitten, joka on suurin tunnetuin purkaus maailmassa viimeisen 25 miljoonan vuoden aikana. Tämän seurauksena lähes kaikki ihmiset maapallolla menehtyivät ja maapallon lämpötila laski huomatttavasti. Järvi on 505 metriä syvä ja 1130 neliökilometriä pinta-alaltaan. Järven sisäpuolella on saari, nimeltään Samosir, jonne mekin olimme alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteneet, mutta nyt aika ei riittäny siihen. Onneksi saimme kuitenkin ihastella Tobaa sen pohjoispuolelta!

Seuraavana päivänä päätimme lähteä tulivuori Sibayakin kraaterille trekkaamaan. Olimme lukeneet netistä ja kirjoista kauhutarinoita siitä, kuinka muutamia omatoimi trekkaajia on menehtynyt tulivuorelle. Tulivuorelle voi trekata useaa erilaista ja erinpituista reittiä. Valitsimme helpoimman reitin, joka taittui 3 tunnissa tulivuoren huipulle. Trekki oli varsin helppo ja mukava kävellä ja ihmettelimmekin matkalla miten onnettomuuksia on päässyt tulivuorella sattumaan. Tulivuoren huipulla ei ole laavakraateria. Siellä on kuitenkin vihreä kraaterijärvi ja aukkoja, mistä tulee rikkikaasua tulivuoren sisältä hillittömältä voimalla!

Berastagin maaseutu ja tulivuorten ympäristö on todella kaunista ja vihreää. Ruoka on hyvää ja todella halpaa. Passionhedelmät ja possuruuat on paikallisia erikoisuuksia. Joka puolella näkyy jonkinlaisia viljelmiä. Berastagin “keskusta” on taas on täysin mitäänsanomaton, saasteinen ja vilkasliikenteinen. Tie onkin pääreitti Sumatran pääkaupunkiin, Medaniin, jonka vuoksi liikennettä on ympärivuorokauden.

Muutama päivä oli mielestämme sopiva aika pysähtyä Berastagissa, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Berastagi oli monipuolinen välietappi matkallamme kohti Bukit Lawangia, jonne lähdimme toiveissa nähdä näitä oranssinpunaisia ihmisapinoita, orankeja.

 

Bukit Lawang

 

Bukit Lawangiin siirtyminen oli todella helppoa. Taksilla matka taittui muutamassa tunnissa, jonka jaoimme kahden muun turistin kanssa. Kaikki sujui meidän kannalta todella vaivattomasti. Eräs firma, joka järjestää viidakkotrekkauksia ja suojelee orankeja oli ottanut jo meihin aiemmin yhteyttä instagramin kautta ja oli innokas auttamaan meitä niin hostellin valinnassa, kuin kyyditsemään meitä perillä. Sumatralaiset ovat osottautuneet meille todella iloisiksi ja auttaivaisiksi ihmisiksi. Kun me saavuttiin perille, trekinjärjestäjä Iman oli jo meitä vastassa ja saattoi meidät Green Hill- guesthouseen. Bukit Lawang näytti todella kauniilta, sekä hieman hipahtavalta kylältä, jossa majatalot ja ravintolat sijaitsi rinta rinnan kuohuvan joen ja sademetsän äärellä. Olimme yllättyneet paikan kauneudesta, koska emme tutustuneet paikkaan etukäteen. Iman jäi meidän kanssa kahville ja suunnittelimme yhdessä tulevan viidakkotrekin valmiiksi. Iloksemme saimme kuulla, että saamme trekata kahdestaan meidän oppaiden kanssa. Yhden päivän trekkaus sisältäen ruuat ja luonnonpuistomaksut kahdelta henkilöltä kustansi noin 95 euroa. Alueella toimii todella paljon eritasoisia trekinjärjestäjiä ja meille oli tärkeää oppaan valinnassa, että opas toimii eettisesti ja luontoa kunnioittaen. Halusimme myös tukea vähän pienempää ja tuntemattomampaa yritystä.

Itse trekki alkoi aamulla noin kello 9 maissa. Trekki suoritetaan Gunung Leuser- kansallispuistossa. Meidät ohjeistettiin pakkaamaan mukaan kamera, hyttysmyrkky ja pitkähihaiset vaatteet. Sademetsä on lyhyen kävelymatkan päässä kaikista majapaikoista. Olimme onnekkaita ja näimme itseasiassa jo ennen trekille lähtöä aamupalalla ollessamme vastapuolella olevassa viidakossa orangin kiipeilemässä puissa!

Orankeja elää maailmassa enään Sumatran saarella Indonesiassa, sekä Borneossa. Aiemmin niitä eli lähes koko Kaakkois-Aasiassa. Sademetsien hakkuut ja kaivostoiminta ovat pienentäneet orankien elinympäristöä rajusti. Bukit Lawangiin saavuttaessa katselimme taksista pitkän matkaan sademetsiä, jotka olivat hakattu palmyöljyviljelmiksi. Sumatranorankeja on enään arviolta 7000 ja ne ovatkin äärimmäisen uhanalaisia.
Orankien lisäksi täällä sademetsässä elää harvinainen apinalaji, thomas leaf. Niitä asuu vain Pohjois-Sumatralla. Meidän oppaamme olivat ihan mahtavia, he veivät meitä rauhallisempia polkuja pitkin ja näkivät vaivaa, että löytäisivät mahdollisimman paljon nähtävää. Löysimme kymmeniä thomas leafeja, muutamia orankeja, sekä kolmea muuta eri apinalajia. Näiden lisäksi toki näimme vaikka minkälaisia lintulajeja, kasveja, hyönteisiä sekä kilpikonnia. Saimme rauhassa katsella kahdestaan kaikkea löytämäämme niin kauan kuin halusimme. Näimme viidakossa muita turistiryhmiä, jotka olivat suuria, jopa 10 hengen porukoita. Kaikki turistit, eikä valitettavasti oppaatkaan kunnioita luontoa ja villieläimiä tavalla, jolla pitäisi. Meidän oppaat olivat onneksi kutitenkin eettisiä ja ammattitaitoisia ja puhuivat todella hyvää englantia. Trekkaus viidakossa oli fyysisesti melko raskas. Mäet olivat jyrkkiä ja pitkiä, välillä jouduimme laskeutumaan liaanien avulla jyrkkiä ja liukkaita mäkiä alaspäin. Vaelsimme yhteensä 7 tuntia. Loppupäivä huipentui siihen, että laskimme jokea pitkin kumirenkailla alas pitkin koskia, joka oli varsin virkistävää päivän hikoilemisen jälkeen!

Kaikenkaikkaan kokemus sademetsässä oli ikimuistoinen. Vaikka matkustimme low-seasonilla, koimme kuitenkin, että alue oli jo melko kovaa vauhtia turistoitumassa. Sademetsän alueella on kuitenkin vähemmän tunnettuja paikkoja missä nähdä orankeja, mutta ne ovat työläämmän matkustamisen takana. Valitsimme nyt tiukahkon aikataulun puitteissa Bukit Lawangin, koska se oli helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa matkallamme.

 

Lake Toba

Mt Sinabung kuvattuna guesthousen terassilta. Tulivuori 13 kilometrin päästä kuvattuna, varsin iso vuori siis kyseessä.

Reitti tulivuori Sibayakille

Mt Sibayak

Sipiso-Pison vesiputous

Sibayakin ympäristöä

 

Kraaterijärvi (Mt Sibayak)

Sibayakin korkein huippu

Vuoristokylä tulivuoren alapuolella

Kraaterijärvi

Sademetsään sopivat hatut

Aamupalalla sai suomalaiseen makuun sopivaa kaurapuuroa

Queen Minah!

Kameleontti guesthousen lähistöllä

Vaikuttava lepakkoluola Bukit Lawangissa. Näimme satoja lepakoita täällä!

Kumipuu

Äiti ja lapsi <3

5 vuotias orankivauva

Jungle Lunch

Banyak Islands – Tallaamattomat Paratiisisaaret Sumatralla

Koskematon luonto, koskemattomat rannat, koskematon meri… melkein 99 pientä täydellistä paratiisisaarta, suurin osa asumattomia, sijaitsee Sumatran länsirannikolla, noin 30 kilometrin päästä satamakylästä, Singkilistä. Saaria kutsutaan nimellä banyak islands, mikä tarkoittaa suomeksi monia saaria. Saaret ovat täydellisiä paratiisinhimoisille matkaajille, jotka etsivät irtiottoa arjesta. Saarillä päivät kuluu rentoutuen, uiden, snorklaten ja toisia saaria kiertäen. Saarilla ei ole puhelinverkkoa eikä wifiä, mikä takaa täydellisen irtautumisen kiireisestä arjesta! Tekee todella hyvää olla välillä täysin ilman puhelinta. Toki välillä kävi mielessä (etenkin myrskyisin öisin), että miten avun saaminen saarelle onnistuu, kun ei voi puhelinta käyttää. Joihinkin saariin kuitenkin yltää puhelinverkkoyhteys, jos sitä välttämättä tarvitsee.

Tapasimme Pulau Wehillä ollessa yhden Banyak Islandien resortin omistajista. Resortti sijaitsee saarella nimeltään Pulau Palambak. Omistaja näytti meille saaresta kuvia ja kertoi, että 7 kilometriä leveällä saarella sijaitsee kaksi majapaikkaa, joista toisen hän omisti. Saari näytti niin täydelliseltä, että ajattelimme heti, että tuonne on päästävä! Niimpä varasimmekin sieltä bungalowin tuleville päiville.

Täytyy myöntää, saarille meneminen tuotti pienoista päänsärkyä. Se ei nimittäin käynyt ihan helposti. Ehkä siinä on yksi suurimmista syistä, että turismi ei ole pilannut saaria. Vielä. Saarille mentäessä on kaksi vaihtoehtoa, eikä kumpikaan niistä käynyt helposti. Lähdimme Pulau Wehiltä paikallisella yöbussilla kohti Singkiliä. Aasiassa matkanneena olemme tottuneet siihen, että yöbussit ovat usein laadukkaitta, ilmastoituja ja penkit on hyviä. No toista oli nyt. “Bussi” oli pienikokoinen kottero, jossa penkit oli kovia, ja auton jouset sellaisessa kunnossa, että pienetkin kuopat sai auton heilumaan hullun lailla. Sumatralla tiet on muuten ollut kaikista kamalimmassa kunnossa kaikista Aasian maista­, missä olemme ikinä käyneet. No, ilmastointi sentään pelasi ja mietimmekin, että kyllähän tässä varmasti saa hieman nukutuksi matkalla. Matkaa oli edessä 14 tuntia. Indonesialaiseen tyyliin kuitenkin kuskit kuuntelivat musiikkia niin lujalla, kuin kaiuttimista irtosi. Ja tietenkin takakontissa pauhasi subwooferi. No se siitä bussimatkasta. Tämä 14 tunnin matka (n 500km) kustansi noin 15 euroa/hlö. Singkilin satamasta lähtee kolmenlaisia paatteja Banyakin saarille ja ne kaikki pysähtyvät Balain pääsatamassa. Siellä on myös Banyakien asutuin paikallisten kylä. Varakkaimmat voi ostaa speedboatin, joka maksaa tämänhetkisellä kurssilla 96 euroa/hlö. Pikaveneellä matka taittuu tunnissa. Näitä kuitenkaan emme nähneet kenenkään käyttävän. Turvallisin ja edullinen vaihtoehto on valtion omistama laiva, joka maksaa 1-2 euroa/hlö ja matkan kesto säästä riippuen 3-4 tuntia. Balain satamassa meitä odotti venekuski, joka vei meidät Palambak saarelle tunnissa. Yleensä, jos olet varannut yöpymisen resortista, he tulevat sinua satamasta hakemaan. Me emme lähteneet tällä kertaa saarihyppelemään, sillä halusimme vain rentoutua tällä paratiisisaarella ilman kiireitä mihinkään.
Banyakeilla asuu pieni ryhmä alkuperäisiä banyaklaisia asukkaita. Pulau Palambakin toinen omistajista oli alkuperäinen Banyaklainen, ja kertoikin meille, että haluaa asua tällä saarella koko lopun elämäänsä.Paikallisten kanssa jutellessa on niin kiinnostavaa huomata, kuinka monta erilaista tapaa meillä ihmisillä on elää. Banyakien saaret koki huomattavaa tuhoa vuoden 2004 ja 2005 maanjäristyksissä. Tapaninpäivän 2004 tsunami ei aiheuttanut niin pahaa tuhoa, kun sitä vuoden jälkeen seurannut Niasin määnjäristys, joka iski aivan Banyakien kohdalle. Tuhot olivat edelleen nähtävissä, sillä esimerkiksi pääsaari romahti toiselta puolelta meren alle 70 cm, nostaen sitä saaren toisesta päästä saman verran. Palmupuita näkyi olevan useilla saarilla reilusti meren alla. Myös koralliriutta koki kovia tuhoja näiden järistysten ja tsunamien seurauksena.

Me yövyimme yhteensä 5 yötä Palambak Dream resortissa. Resortti oli vain 2 kuukautta vanha, joten kaikki oli ihan upouutta! 4 simppeliä bungalowia sijaitsee ihan meren rannalla, kaikissa on oma kylpyhuone. Sähköä on saatavilla vain muutama tunti päivässä. Yöpyminen maksoi tällä kurssilla noin 16 euroa/hlö, sisältäen kaikki ruuat, kahvit ja veden. Saarella ei ole kauppoja, eli jos haluaa jotain pientä purtavaa, on se tuotava muualta. Kaikki ruokatarvikkeet pitää hakea veneellä joko pääsaarelta, Balailta tai isommat tarvikkeet Sumatralta saakka. Usein se mitä tarjotaan illallisella, riippuu siitä, mitä merestä saadaan kalastettua. Meitä oli tällä saarella meidän lisäksi kaksi henkilöä. Näin pienessä porukassa muut tulevatkin helposti tutuksi, mikä onkin mahtava tapa tutustua muihin kulttuurehin! Meidän onneksemme yksi saarella majoittuvista harrasti harppuunakalastusta ja saimme joka ilta illalliseksi upeita erilaisia kaloja. 🙂
Saarelta pääsee valtion laivalla kaksi kertaa viikossa pois, joten aikaa kannattaa varata, sillä laivat ei kulje huonossa säässä välttämättä ollenkaan. 5 päivää oli meille sopiva aika täällä ja seuraavaksi matkamme jatkuukin kohti tulivuorikylää Berastagia sekä Bukit Lawangia, mikä on maailman toinen paikka missä elää orankeja. Loppuun vielä muutama kuva tästä upeasta paratiisista 🙂

 

Aika kivat maisemat kahville, vai mitä?

Meidän biitsi bungalow

Palambak Dream

Päivät kuluu maisemia ihaillen

 

Tana Toraja-Pantai Bara

Päivän viiveellä päästiin lähtemään Tentenasta, koska bussissa ei ollutkaan meille tilaa vaikka olimme liput varanneet. Eipä tämä ollu mitenkään kovin yllättävää Indonesiassa kun ollaan. Tämmöstä sattuu. No saatiin kuitenkin onneksi ilmainen yöpaikka korvaukseksi häsläyksestä. Törmättiin muuten Tentenassa kahteen saksalaiseen reissaajaan, joihin oltiin tutustuttu pari viikkoa aiemmin Togeaneilla. Lähdimme heidän kanssaan yhtä matkaa bussilla ensin Pulapaoon ja jaoimme neljästään auton Rantepaoon, koska bussi ei mennyt päivisin suoraan sinne. Bussi- ja automatka kesti yhteensä noin 14 tuntia ja maksoi yhteensä 15 euroa per/hlö. Teiden kunnosta kertonee aika paljon se, että 280 kilometrin bussimatkaan meni 10 tuntia ja kerran pysähdyttiin syömään sillä matkalla. Nokkelimmat laskee keskinopeuden 😀 Yhteydet Sulawesilla on vähän huonohkoja ja monesti joutuu varsinkin jos aikataulu ei ole kovin joustava maksamaan yksityisauton ja ne on melko kalliita. Hinta on per auto, eli mitä enempi matkustajia sen halvempi hinta. Päätettiin lähteä Tana Torayaan/Rantepaoon, koska kaikki kehuivat tätä paikkaa niin paljon ja täällä pääsee näkemään sellaista kulttuuria mitä ei ole enään jäljellä missään muualla maailmassa. Ihmiset täällä ovat kristittyjä sekä animisteja. Animistit säästävät koko elämänsä ajan kaikki rahansa kuolemaa tai hautajaisa varten. Hautajaisseremoniat ovat pitkiä ja kestävät yleensä kolme päivää, hautajaisien seremoniaosuudessa uhrataan vesipuhveleita ja sikoja. Viikonloppuisin kylällä on marketteja, missä mekin käytiin, sieltä paikalliset ostavat seremonioita varten puhveleita uhrattavaksi. Hinta riippuu eläimen koosta, sarvien pituudesta ja väristä. Albiinopuhvelit maksavat jopa 8000 euroa. Isoissa hautajaisissa uhrataan jopa parikymmentä puhvelia. Me kävimme melko suurissa noin 600 vieraan hautajaisissa. Rantepaon ja tana torayan ympäristössä on kallioiden seinämissä hautakammioita, jonne ruumiit siirretään. Kävimme myös katsomassa vauvahautoja, niistä tuoreimmat ovat 30 vuotta vanhoja, koska nykyään vauvoja rokotetaan eikä kuolleisuus ole enään niin suuri. Vauvat on haudattu puihin, johon on kaivettu pieni kolo ja peitetty verkolla. Animistit uskovat, että vauvan sielu jatkaa elämistä puussa, jonka takia ne on sinne haudattu. Rantepaossa on mukava vuoristoilmasto, päivällä on melko kuumaa ja öisin viilenee reippaasti, toisin kuin rantakohteissa. Yöllä lämpötila laskee jopa 13 asteseen. Ympäristö on kaunista, korkeita vuoristoja ja joka puolella vihreitä riisipeltoja, sekä paikallisia erikoisen näköisiä taloja. Toiselle päivälle Rantepaossa varattiin opas, jonka kanssa trekkasimme Batutumongan vuoristokylään. Se sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Jos Una Unan trekki oli raskas, tämä oli meille extremeä. Jyrkkää nousua 5 tuntia pilvien yläpuolelle! Oltiin ihan poikki kun päästiin perille, mutta olipa trekki maisemien arvoinen.

 

Rantepaon jälkeen päätettiin lähteä Pantai Biralle, Sulawesin eteläosaan rantakohteeseen rentoutumaan. Meidän täytyi edetä jokatapauksessa kohti Makassaria, koska sieltä lennetään pois Sulawesiltä. Pantai Biralle pääsee melko helposti ja edullisesti Makassarista. Yövyttiin Biralla Riswah guesthousessa, mikä oli hintalaatu suhteeltaan tosi hyvä paikka. Vuokrattiin skootteri päiväksi ja ajeltiin 4 kilometrin päässä olevalle Pantai Baran rannalle, koska itse Biran ranta ei ollut kummoinen, täynnä paikallisia turisteja. Baran ranta on aivan uskomattoman hieno, turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, pitkä leveä ranta tyhjillään. Rannalla ei ollut meidän lisäksi oikeastaan ketään. Meressä on hiekkapohja, joka on tosi miellyttävä uimista varten ja koralliriutta alkaa 100 metriä rannasta, missä on todella hyvää snorklausta. Biralla on myös tosi hyvää sukellusta, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa siihen. Tänään tultiin takaisin Makassariin, huomenna lähdetään vähän extempore reissulle Malesiaan, koska siellä on viikonloppuna formulat niin ostettiinpa liput sinne. Ja koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä olkaa hyvät 🙂

img_9946-1

Rantepaon eläinmarketti

img_9980

img_0216-1

Baby craves

 

img_0217

img_0183

 

img_0213

Hautoja kalliossa

img_0215

Tyypillinen paikallinen talo Tana Torajassa

img_0214

Hautajaiset

img_0050

Trekkausmaisemia

img_0098

img_0218

Pilvien yläpuolella

img_0212

img_0113

img_0096

img_0208

 

 

Bara Beach
img_0223

Pantai Bara

Una Una – Tulivuorisaari

Viimeisellä etapilla togeansaarilla, una unalla. Laivamatka oli hieman odotettua pidempi, kesti noin neljä tuntia Kadidirilta paikallisella veneellä ja maksoi kaksi euroa per naama. Pikavene ei ainakaan toistaiseksi kulje Una Unalle, mikä olisi ollut mukavaa, koska olen tällä reissulla tullut erittäin merisairaaksi hitailla paikallisilla veneillä, jotka keinuvat puolelta toiselle melkoisen paljon. Una Unalla on kaksi majoituspaikkaa, ja me suuntasimme tälläkertaa onneksemme Sanctumiin. Mahtava lämmin vastaanotto, letkeä meininki, kaikki toivottivat meidät tervetulleeksi “kotiin” ja koska olimme nälkäisiä, saimme heti sapuskaa ja juotavaa eteen. Ja koska laivamatka oli odotettua pidempi, iho kärähti myös odotettua enemmän, koska nukahdimme skoottereiden ja talotarvikkeiden viereen laivankannella. Mutta onneksi sanctumilla kasvoi aloeveraa, joka melko nopeasti tepsi palaneeseen ihoon. Taas saatiin bungalow merinäköalalla, tietenkin riippumatolla varustettuna. Tälläkään saarella ei ole paikallisten asumusten ja kahden majoituspaikan lisäksi muita palveluja, joten huoneen hintaan taas kuului kaikki ruoat, juomavesi, kahvit, teet. Yö kustantaa 20 euroa, sukeltajat saavat vähän alennusta. Saarelta kuitenkin löytyy pieniä kauppoja paikallisten talojen vierestä, mistä voi ostaa pesutarvikkeita, keksejä, juotavaa tms. Saari on uskomattoman vehreä, odotimme karumpaa ympäristöä, koska tulivuori on purkautunut 30 vuotta sitten ja tuhka peitti silloin 90 prosenttia saaresta. Tulivuori ei näytä perinteiseltä tulivuorelta, jonka keskellä on suuri kraateri, vaan tulivuorta ympäröi viidakko, ja sitä onkin ehkä vaikea erottaa saaresta.

Sanctum on paikka sukeltajille, mutta löytyy saarelta myös tekemistä mikäli ei sukella. Mikko kävi täällä kolme sukellusta, kohteet ovat erittäin lähellä 5-10 minuutin venematkan päässä. Una unalla on erittäin hyvää sukellusta, näkyvyys on hyvä, korallit ovat hyväkuntoisia ja näyttäviä, paljon kaloja mm. isoja barracudaparvia, napoleonfishejä, tonnikaloja ja yksi ryhmä näki jopa valashain. Käytiin parina päivänä myös snorklaamassa ja nähtiin paljon hienoja riuttakaloja.
Yhtenä aamuna lähdettiin trekkaamaan tulivuorelle kahden paikallisen oppaan kanssa. Ensin tunnin skootteriajo lähemmäs tulivuorta, joka oli muuten aikamoista, koska saarella ei ole teitä, vaan käytännössä ajeltiin keskellä viidakkoa, välillä merenrannalla hiekassa jne 😀 No, skootteri kesti kuin kestikin tämän matkan, ja lähdimme kipuamaan huipulle. Matka huipulle oli haastava, ainakin meille koska ei oo trekattu hirveästi. Maasto oli pääsääntöisesti viidakkoa, laavakiveä, vettä polviin asti… Ja ilmasto kuuma, kostea, vuorella myös tulee sadekuuroja huomattavasti enemmän, mitä rannalla. Vuorelta valuu kahdenlaista vettä, toinen osa kylmää ja toinen yli 80 asteista, joten vähän pitää katella mihin sitä astuu. Tulivuoren huipulta nousee höyryä, sehän on siis edelleen aktiivinen tulivuori. Huipulla on kuumia lähteitä, jotka kiehuu ja jonkinlaisia kaasupurkauksia, rikkiä tai jotain vastaavaa joka haisee yhtä pahalle. Huipulta ei ole mitään hienoja näköaloja horisonttiin, mutta oli kyllä ihan hinnansa arvoinen reissu (10e). Trekki on ilmainen, jos sen tekee all by yourself, mutta ei kyllä voida suositella sitä, koska huipulla vuoren pinta oli paikoittain erittäin ontto, ja jos ei tiennyt missä kävellä niin… 😀
Sanctum oli rento paikka, ihana ystävällinen henkilökunta ja meillä helposti vierähtikin täällä muutama päivä oletettua kauemmin, mutta matkaa oli jatkettava viiden yön jälkeen, koska meillä täytyi jättää nyt togean saaret, koska haluamme nähdä sulawesiltä muutakin. Lähdemme katsomaan erikoista kuoleman kulttuuria keskisulawesille.

 
Tällä hetkellä rentoudutaan Tentenassa, Indonesian kolmanneksi suurimman järven rannalla ja odotellaan bussia kohti Tana Torajaa, edessä on leppoisa 15 tunnin bussimatka. Päivällä vuokrasimme skootterin ja kävimme katselemassa Tentenan ympäristöä, balilaista kylää, vesiputousta, on täällä myös aamumarketti missä myydään paikallisia ruokaerikoisuuksia, kuten lepakoita ja koiria… Jos haluatte yöpyä Tentenassa suosittelemme hotel Victoryä, erittäin hyvä palvelu, siistit huoneet, hyvällä paikalla, huoneet 10 eurosta 13 euroon. Tässä vielä muutama kuva Tentenasta:

img_9921

Gungung (Volcano) Una Una

img_9920

Trekkausmaisemaa Una Unalta

img_9919

Tästä se laava on joskus pyyhkäissyt..

img_9918

Una Una

img_9917

Ihmetellään tulivuorta…

img_9897

Vesiputous Tentenalla

img_9809

Una Una

img_9807

Trekkausmaisemia

Lisää trekkausmaisemia

Lisää trekkausmaisemia

img_9792

Päiväntasaajalla ollaan

img_9751

Huoneet Sanctumilla oli valoisia ja siistejä

img_9732

Saavumme Una Unalle

Sanctum Una Una

Sanctum Una Una

img_9922

Kylätie kauppaan Una Unalla

Vesiputous Tentenalla

Vesiputous Tentenalla

Sulawesi/Togean

Long time no see! Me ollaan oltu kaukana sivistyksestä, eikä olla päästy julkaisemaan blogia, koska nettiä, eikä edes puhelinyhteyksiä ole ollut lähimaillakaan. Mutta blogia on silti kirjoitettu, mutta on odotettu tätä hetkeä että pääsisimme nettiyhteyksien pariin ja saisimme julkaistua tekstit! Asiaa on melkein parilta viikolta, joten lukuintoa Teille!
Saavuimme Sulawesille Makassarin lentokentälle paikallisella lentoyhtiöllä Citilinkillä. Pienen häsläyksen jälkeen saimme kyydin kentältä ja lähdimme etsimään yöpaikkaa. Käytiin katselemassa muutamia vaihtoehtoja ja päädyttiin huoneeseen new legends hostellissa, mikä kustansi 14 euroa yöltä meiltä yhteensä. Makassarin yöpaikat ovat huonohkoja ja kalliita, mutta tämä huone oli kyllä hyvä. Kaupunki on ihan kiva pysähdyspaikka, ja tunnetaan hyvästä ruoasta. Kaupungissa asuu noin miljoona asukasta, muttei näytä siltä. Rannat ovat täynnä paikallisten pieniä ruokakojuja, warungeja. Englannin kieltä puhutaan huonosti, jos ollenkaan, lähes koko Sulawesillä. Kävimme syömässä mm. kiinalaisessa ravintolassa todella hyviä ja tuoreita sukeja. Tilauksen tekeminen oli melko haasteellista, koska tarjoilijat eivät puhuneet sanaakaan englantia, eikä me indonesiaa. Saimme kuitenkin elekielellä tilattua uskomattoman hyvää ruokaa, joka kokattiin pöydässä edessämme. Kävimme iltakävelyllä ja eksyimme rantakadulle, joka tuntui olevan täynnä karaokebaareja. Melko pian kuitekin huomasimme, että ne paikat ei ollleet ainakaan karaokea varten. Muita länkkäreitä näimme neljä, joten olimme melko ihmetys paikallisille ja jouduimme ottamaan kymmeniä selfieitä täkäläisten kanssa. 😀
Emme malttaneet odottaa pääsyä Togean saarille, joten ostimme lennon Sulawesien pohjoisosaan, Luwukiin seuraavalle aamulle. Matka kesti vain 45 minuuttia ja maksoi 40 euroa. Matka olisi taittunut bussillakin, mutta olisi kestänyt päiviä. Luwukista matkasimme autolla seitsemän tuntia Ampanaan, pieneen satamakylään, josta veneet Togeanille lähtevät. Kulkeminen Sulawesillä on hidasta, tiet ovat huonokuntoisia, osittain päällystämättömiä ja mutkaisia. Ampana on pieni satamakylä, jossa ei niinkään ole tekemistä ja nähtävää, mutta Mikko sentään pääsi parturiin 1,30 eurolla. Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin pikaveneellä Togean saaria kohti. Matka ei ollut pitkä, noin 40 minuuttia. Päätimme jäädä ensimmäisellä pysähdyksellä pois, Poya Lisan kohdalla ja olimmekin ainoat ketkä hyppäsivät paatista pois. Näkymä oli uskomattoman kaunis. Tiesimme heti, että pitkä matkustus oli kaiken tämän arvoista. Pieniä paratiisisaaria. Turkoosia merta silmien kantamattomiin, valkoista hiekkaa, bungaloweja vain metrejä rannalta. Maisemat olivat henkeä salpaavia. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi saarelle. Meidän lisäksi saarella oli 5 turistia. Ei tungosta siis, mahtavaa!
Päivät Poya Lisalla on kiireettömiä. Aika kului kuin siivillä pelkästään ihailemalla ympäristöä. Joka puolella kristallin kirkasta, turkoosiakin turkoosimpaa merta. Valkoista hiekkaa. Palmuja. Uintia, snorklausta, auringonottoa, levyttelyä, juttelua muiden reissaajien kanssa. Mitäs sitä muuta tarvitseekaan? Saarella ei ole puhelin- eikä internetyhteyksiä, ei marketteja, ainoastaan perheen omistama homestay, joten totaalinen irtiotto arjesta on taattua. Sähköt toimivat illalla noin kuudesta puoleen yöhön. Vesi tuodaan pienillä paateilla saarelle, joten sitä on käytettävä säästeliäästi. Poya Lisalla saimme kolme ruokaa ja välipalan päivässä, niiden lisäksi kahvit ja juomavesi oli ilmaista. Ruoka oli hyvää, tuoretta ja terveellistä. Söimme päivittäin riisiä, eri tavalla kokattuja kasviksia ja kalaa, sitä mitä kalastajat olivat sattuneet saamaan. Ja tämä kaikki maksoi 12e/hlö sisältäen siis kaiken, ihan kaiken!
Jaoimme yhtenä päivänä veneen kolmen muun henkilön kanssa ja lähdimme snorklaamaan lähistöllä(40min) olevalle atollille, mikä on myös upea sukelluskohde. Näkyvyys oli 40 metriä. Koralli oli monipuolista, paljon pieniä kaloja, lobstereita, hyvällä todennäköisyydellä siellä näkee myös napoleon-kaloja, mutta tällä kertaa me ei nähty niitä. Näimme myös yöllä snorklatessa “lumicrescent planctonia” , se on kuin ilotulitus meren alla! Plankton näkyy kuun valossa, erivärisinä hileinä, kun heilutat vettä. Uskomatonta! Etsimme yhtenä iltana myös kookosrapuja paikallisten kanssa, mitkä voi kasvaa jopa nelikiloisiksi, mutta löysimme vain pienempiä. Vastakkaisrannalla on sukelluskeskus, missä voi pyörähtää käymään vaikka uimalla tai veneellä, ja sukellus täällä pitäisi olla todella hyvää, mutta Mikko ei vielä täällä sukeltanut.
Vietimme Poya Lisalla rentouttavat neljä päivää. Lähdimme seuraavaksi pikkuveneellä Kadidirille, joka on 40 kilometrin päässä Poya Lisalta. Kadidirilla on kolme “resorttia”, mitkä kaikki sijaitsevat vieretysten. Me yövyimme kadidiri paradisessä, mikä kustansi 20 euroa yöltä, sisältäen kaikki ruoat. Saarella on erittäin hyvää snorklausta sekä sukellusta. Mikko kävi yhdellä sukelluksella, jossa näki napoleonfishejä, humphead parrot fishejä, lionfishejä ja paljon perus riuttakaloja. Lähistöllä on myös japanilaisten toisen maailmansodan aikainen hyvin säilynyt pommikone, missä voi käydä sukeltamassa. Näkyvyys sukeltaessa oli 40 metrin luokkaa, ja vedet oli niin lämpimiä, ettei märkäpukua tarvita (+31). Saarella on aistittavissa hieman länsimaalaisempi meininki ja on hyvä paikka asettua ainakin muutamaksi yöksi mikäli haluaa viettää iltaa muiden reissaajien, sekä bintangin kanssa nuotionäärellä. Kadidirilla meillä pyörähti viisi yötä.
Tällä hetkellä ollaan Una Unalla, aktiivisella tulivuorisaarella. Matka tänne kesti viisi tuntia paikallisella veneellä, joka oli siis todella hidas :D. Ensivaikutelmat ovat loistavat! Kirjoitellaan täältä sitten myöhemmin. 🙂 Huomenna lähdetään trekkaamaan tulivuoren huipulle. Täällä on jopa wifi, woop! Mutta se on erittäin rajallinen ja toimii satelliitin kautta, ja lisäksi erittäi kallis, eikä sitä voi käyttää surffaamiseen, ainoastaan viestittelyyn. Mutta palataampas myöhemmin! 🙂

 

img_9708

Auringonlasku Kadidirilla

img_9675

Barracuda beach Kadidirilla

img_9657

Terassin näkymiä Kadidirilla

img_9645

Kadidiri

Poya Lisa <3

Poya Lisa <3

img_9610

Meidän kulkupeli Poya Lisalta Kadidirille

img_9608

Aamupala maisemat Poya Lisalla

img_9407

Biitsiä Poya Lisalla

fullsizerender_2

Terassinäköalat Poya Lisalla oli huikeat!

fullsizerender_1

Meidän bungalow Poya Lisalla

fullsizerender

Poya Lisa

Jakarta – saastetta, ruuhkaa, virastoja, ostoskeskuksia

 

Jakarta. Täällä ollaan, Indonesian pääkaupungissa, 28 miljoonan ihmisen metropolissa. Saavuttiin eilen päivällä. Ostettiin Hong Kongin lentokentällä agoda.comista yöpaikka ensimmäiseksi yöksi valmiiksi. Halusimme varata kunnon huoneen pitkän matkustamisen jälkeen. Hotelli missä yövyttiin oli yhden tähden hotelli basar barun alueella. Ylitti kyllä odotukset kaikinpuolin.Yhdelle yölle tuli hintaa 6e/hlö, hintaan sisältyy aamiainen. Hotelli G7:n varusteluun kuului ilmastointi, kuuma suihku, kunnon sängyt, safetyboxi ja tv. Sai kyllä rahalle vastinetta! Olipa hotellissa jopa ovimieskin 😀
Muutama sananen matkasta tänne. Lennettiin siis cathay pacificilla, joka on kyllä tällä hetkellä paras lentoyhtiö millä on lennetty. Tilavat istuimet, ilmaiset ruoat ja juomat joita saa nauttia niin paljon kuin haluaa(myös bisset, viinit, viinat), tyynyt, peitot ja tarpeeksi elokuvia valittavaksi pitkälle lennolle. Lennon aikana saa pyydettäessä myös lisää ruokaa, snackeja ja juotavaa. WC:stäkin löytyy mm. käsi- ja kasvovoidetta. Ei siis moitittavaa!
Matkustamista oli takana nyt sen ~24h. Kun saavuimme Jakartan lentokentälle, nostimme automaatista valuuttaa, koska se on halvin ja helpoin vaihtoehto, sen jälkeen lähdimme etsimään taksia hotelliin. Heti ovesta ulos tultua eri fimojen taksit rupesivat kauppaamaan kyytiä meille. Tiedettiin aiemmasta käynnistä Indonesiassa, että bluebird taksi on hyvä ja luotettava. Kuljettajat ajaa mittari päällä, joten ei tarvitse maksaa huijaushintoja. Kuunneltiin kuitenkin pari tarjousta mitä meille tarjottiin. 250 000 IDR, eli n 17 euroa oli paras tarjous 31 kilometrin matkasta. No, kuitenkin pienen kävelymatkan jälkeen, hieman piilossa oli bluebirdin oma taksitolppa ja pääsimme hotelliin perille 150 000 IDR:lla eli n 10 eurolla.
Hotelllissa pikaiset päikkärit ja suihku, jonka jälkeen lähimme katselemaan kaupunkia. Ihmiset täällä ovat ystävällisiä, monet vastaantulijat tervehtivät Mikkoa “Hey Mister!”. Olimme ystäviltämme kuulleet enaakkoon hieman huonohkoja kokemuksia Jakartasta, etenkin jalan jaksan alueesta, mikä on backpacker- aluetta. Halusimme kuitenkin lähteä tsekkaamaan paikan ja juhlistamaan vähän mun synttäreitä! Syömään ja juomaan siis. Menimme melkein heti ensimmäiseen ravintolan näköiseen paikkaan syömään, koska olimme jo melko nälkäisiä. Ruoaksi söimme paikallista ruokaa, tarkemmin en osaa sanoa mitä, mutta tässä kuva 😀

IMG_9220
Jalan jaksanin alue oli kyllä suoraan sanottuna pettymys. Hiljaista oli. Ei tavattu muita travellereita. Pubeja kadulla oli muutama, nekin aika lailla tyhjillään. Ei kummoinen paikka. Istuttiin kuitenkin synttäreiden kunniaksi yhille ja etsittiin samalla netistä toinen mesta mihin lähdettäisiin. Otettiin taksi alle ja päräyttettiin paikalle. Ei löydetty mitään. Ei baarin baaria missään. Betonia, lasia, virastoa, hotellia ja ostoskeskuksia. Ruokapaikkojakin oli näkyvillä melko nihkeästi. Kävelykadut myös oli todella huonoja. Liikkuminen kävellen oli erittäin hidasta ja melko vaikeaa, tien ylitys oli paikoin melko mahdotonta (ja varmaan myös vähän vaarallista). Täytyi siis luovuttaa illanviettopaikan metsästys ja lähteä hotellille päin. Päätimme, että jatkamme matkaa seuraavana päivänä eteenpäin. Tällä kertaa tulimmekin Jakartaan ainoastaan välipysähdykselle. Jakarta on älyttömän suuri kaupunki, joka vain jatkuu ja jatkuu, ja jonka kokemiseksi menisi viikkoja tai jopa kuukausia aikaa, joten meidän päivän kokemuksella kaikkea kirjoittamaani ei voi varmaan allekirjoittaa.
Jakartassa on kuitenkin hyvät shoppailumahdollisuudet, mikäli haluaa tehdä ostoksia. Halvasta turistikrääsästä Versaceen ja Louis Vuittoniin. Myöhemmin selvitimme, että Jakartassa kaikki tai suurin osa ainakin pubeista sijaitsee lähinnä hienompien hotellien sisällä.
Aamupalalla ostimme lennot Makassariin Sulawesille skyscanner-sivuston kautta. Lentoyhiönä toimii paikallinen lentoyhtiö citilink. Näytti olevan niitä harvoja aasialaisia lentoyhtiöitä, mikä ei ole EU:n lentokielto-listalla. Lento Jakartasta Makassariin kestää vajaa noin 2,5 tuntia. Ostimme vain menolennon, koska emme tiedä vielä milloin haluamme lähetä takaisin ja minne. Menolento maksoi n 50 euroa/hlö sisältäen matkatavarat. Ei hirveän paha hinta siihen nähden, että lennot ostettiin vain 5 tuntia ennen lennon lähtöä. Sulawesillä näyttäisi olevan melko paljon kiinostavia kohteita, missä varmasti tulemme käymään. Olemme katsoneet kuitenkin yhden uskomattoman näköisen paratiisin etukäteen, jonne on päästävä. Sinne suuntaamme ensimmäisenä. Matka sinne kuitenkin kestää pari päivää, joten emme paljasta vielä mikä se on 😉
Kirjoittelemme seuraavan kerran sulawesiltä! 🙂

IMG_9215

Kirjoittanut Anna

 

 

 

 

Lähtö lähenee!

Moi!

Ollaan saatu ihana vastaanotto meidän blogille! Kiitos Teille kaikille siitä, ihan huippua!

Huomenna lähdetään. Ensin Helsinkiin ja lauantaiaamuna kone lähtee Indonesiaan kahden välilaskun kautta, sunnuntaina ollaan perillä. Ajattelimme kirjoittaa pienen postauksen ennen lähtöä siitä, mitä otamme huomioon ennen reissua ja mitä meidän rinkat sisältää. Tästä aiheesta monesti meiltä kysellään. Emme yleensä hirveästi ennakkoon valmistele meidän reissua, osta majapaikkoja etukäteen tai muuta sellaista, mutta muutamia asioita on toki hyvä ja pitää ottaa huomioon! Ensinnäkin passien tulisi olla puoli vuotta reissun jälkeenkin voimassa, sekä viisumi tulee hankkia Indonesiaan, mikäli matkan kesto on yli 30 päivää. Me ostettiin lennot tällä kertaa hieman epähuomiossa, että meidän matkan pituudeksi tuli 32 päivää. Jouduimme siis hankkimaan viisumit. Niiden hankkiminen olikin sitten aikamoista säätöä, mikäli et asu lähellä pääkaupunkiseutua, ole meitä tarkkaavaisempi. Viisumin hinta oli noin 40€/hlö. Indonesiaan matkustettaessa myös lento maasta pois tulee olla ostettuna. Lennot ostimme vajaa kaksi kuukautta sitten skyscanner-sivuston kautta. Menopaluun hinta tällä kertaa oli noin 500 euroa. Netistä kannattaa myös tarkistaa hyvissä ajoin eri maiden rokotussuositukset. Olipa eräskin kerta, kun tuli vielä lähtöpäivänä iskettyä siipan olkavarteen japanin aivokuume-rokote, kun kyyti odotteli jo pihalla :’D

 

Ennen matkaa ja matkan aikana tulee luettua netistä ja kirjoista vinkkejä omia reissuja varten. Meillä on mukana aina sen maan Lonely Planet-kirja minne matkustetaan. Siitä on ollut jonkin verran hyötyä reissuissa ja on se myös ihan mukavaa luettavaa. Sieltä löytyy faktatietoa eri paikoista ja pieniä karttoja avuksi liikkumiseen. Kirjasta löytyy tarvittaessa vinkkejä mm. maja- ja ruokapaikkoihin, toki se, että se mainitaan LP:ssa, monesti nostaa paikkojen hintaa hieman. Joskus on silti käytetty kirjan vinkkejä hyväksi! Kirjasta saa lisäksi hyvää ohjenuoraa paikalliseen hintatasoon ja siihen, minkä tulisi maksaa minkäkin verran, niin ettei jokaiseen ukotukseen lankea reissussa 😉

 

No jos sitten siihen itse asiaan eli pakkaamiseen! Meillä on mukana kaksi rinkkaa, tilavuuksiltaan 55L ja 75L sekä kaksi pientä käsimatkatavaraa. Hyvä ohjenuora on, ettei rinkan paino ylittäisi kolmeakymmentä prosenttia omasta painosta. Meidän rinkkojen painot yleensä kuukauden reissuilla on vaihdelleet 12kg:n ja 16kg:n välillä. Perustarpeiden (vaatteet, hygieniatuotteet) lisäksi muutamia hyviksi osottautuneita asioita joita pakkaamme mukaan ovat:

  • UE, eli bluetooth musiikkikaiutin, aivan ykkösjuttu biitsille mukaan
  • shaali, tai joku vastaava rätti- myös sinne biitsille…
  • hyönteisverkko – malarian ja denguen ehkäisyyn, josta tulikin muuten mieleen että deetiä sisältävät hyönteismyrkyt hommataan paikan päältä, elä ota offia…
  • riippumatto – levyttelyyn
  • matkalaturi – jos sattuu tarvitsemaan kännykkää
  • otsalamppu tai joku muu lamppusysteemi – pimeitä iltoja tai sähkökatkoksia varten
  • maalarinteippi tai jesari – tulet tarvitsemaan
  • aurinkovoiteet – mikäli et halua käyttää aasian ”whitening”- tuotteita
  • omat lääkkeet, lisäksi särkylääkettä, kortisonia ym…
  • omat snorklauskamppeet
  • munalukko
  • adapterit

Toinen tän blogin kirjoittajista kokeili rullaustekniikkaa vaatteiden pakkaamiseen, ei pitäisi viedä niin paljon tilaa ja ei jätä vaatteita ryppyisiksi. Tää vaikutti kyllä toimivalta ratkaisulta, kokeilkaa! Tässä kuvaa vähän osviitaksi:

vaatetta  tavaraa

 

Seuraavan kerran kirjoitellaan sitten periltä 🙂

Me kirjoitetaan blogia!

Moi!

Me ollaan Anna ja Mikko, avopari Oulusta. Rakastamme reissaamista ja mielessä on pyörinyt ajatus, että olisi kiva kirjoittaa reissuista lähinnä itseämme varten muistoksi matkoilta. Tässä iässä päiväkirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan enään tuntunut luontevimmalta ajatukselta. No miksi sitten tämmöinen blogi, kun kaikki muutkin kirjoittaa samanlaisia. Sepä ei haittaa, vaan meistä olisi mahtavaa, jos joku innostuu lukemaan meidän blogia ja jos joku saa meidän blogista omaan reissuun vinkkejä, niin se olisi ihan loistavaa. Blogimme kautta haluaisimme välittää lukijoille reissuilta tarinoita, aisteja, kuvia sekä vinkkejä matkoja varten ja mitä ikinä tullaan keksimäänkään. 

Me ollaan reissattu, jonkin verran, yhdessä ja erikseen. Yhteisenä intohimona käydä niin monessa maailman kolkassa, kun ehtii. Tällä hetkellä maita, joissa on reissattu on plakkarissa 35. Paljon siis vielä käymättä! Teemme yleensä pari reissua vuodessa, mielellään aina sellaisessa paikassa, missä kumpikaan ei ole vielä käynyt. Työt rajoittaa sen verran vapaa-aikaa, että reissut ovat olleet yleensä kuukauden mittaisia. Emme tyypillisesti hae reissuilta fine diningia, hienoja hotelleja tai turisteja täynnä olevia rantoja, vaan meidän matkustustyyli on usein tyyppiä reppureissu. Poikkeuksia toki on. Ostamme reissuun lähdettäessä ainoastaan lennot, majoituksen löydämme paikan päältä. Olemme kiinostuneita erilaisista kulttuureista, luonnosta, uusista tuttavuuksista sekä etsimme uusia kokemuksia ja jopa harrastuksia. Mikko harrastaa sukellusta ja surffausta. Yritämme myös joskus olla niin luovia, että löytäisimme sellaisia mestoja, missä ei niin moni ole käynyt. Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että tavoitteena ja suurena haaveena olisi tehdä vähän pidempi reissu, siitä lisää juttua myöhemmin. Olemme myös haaveilleet jossain vaiheessa ulkomailla asumisesta ja työskentelystä. 

No miksi kirjoitamme nyt, niin siksi, koska ei ole tajuttu aiemmin ja myös siksi, että uusi reissu häämöttää! Olemme painaneet kumpikin koko kesän duunia ja siirretty kesälomat syksylle. Ihanaa päästä jatkamaan kesää! Olemme  lähdössä siis Indonesiaan lauantaina vähän reiluksi kuukaudeksi. Olemme käyneet aiemmin Indonesiassa Balin ja Lombokin suunnilla. Matkasuunitelma on nyt sellainen, että lennämme Rooman ja Hong Kongin kautta Jakartaan ja sieltä jossain vaiheessa Indonesian Sulawesille. Tarkemmat reitit ja mestat selviää myöhemmin  😉 Mutta voin kertoa, että uskomattomia paratiisirantoja luvassa! 

Emme ole koskaan kirjoittaneet blogia, joten ulkoasu on varsin yksinkertainen, pahoittelut siitä. Toivon mukaan ulkonäkö tulee kohentumaan taitojen kehittyessä. Vastaamme mielellämme kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja otamme palautetta vastaan! Ihanaa jos kiinnostuit seuraamaan blogia! Tervetuloa meidän matkaan 🙂

 

P.S. Kansikuva on muuten meidän kuvaama kuva parin vuoden takaiselta reissulta, Filippiineiltä Palawanin saarelta El Nidosta.